Hyppää sisältöön

Tulevaisuus työpöydällä ‒ harjoittelijan ajatuksia ennakoinnista

Korkeakouluharjoittelunsa lopputaipaleella Heidi Korvela kirjoittaa kokemuksistaan ennakoinnin parissa Kohti tulevaa -hankkeessa.

Heidi Korvela
Heidi Korvela

Liityin osaksi Kohti tulevaa -ennakointihanketta korkeakouluharjoittelijana. Vauhdikkaasti etenevään, mutta varmuudella ohjattuun junaan oli luontevaa hypätä mukaan, etenkin kun suunta tuntui alusta lähtien yhteiseltä: mennään kohti kaikille parempaa tulevaisuutta.  

Tulevaisuuskatse on meihin ihmisiin sisäänrakennettuna, vaikka aina voimat eivät riittäisikään edes huomisen ajattelemiseen. Usein katseen kohteena on oma elämä, omat unelmat ja omat tavoitteet. Yhteinen tulevaisuus on kuitenkin yhtä tärkeä kuin omamme ‒ se antaa raamit omillekin unelmille ja mahdollisuuksille.  

Tulevaisuusajattelun tiimellyksessä mieleeni on muodostunut tulevaisuuskuva. Siinä ihmiset suhtautuvat yhteiskunnan ja planeetan tulevaisuuteen samalla tavoin kuin omaansa: unelmoiden ja tavoitellen. He puhkuvat intoa ja tekemisen halua tulevaisuuden edessä. Tässä kuvassa kaikilla kansalaisilla vauvasta vaariin on tulevaisuusvaltaa: heidän toiveensa ja tarpeensa ovat vaikuttamassa toimenpiteiden suuntaan. Tämä mahdollistaa sen, että ihmiset kokevat kuuluvansa yhteiskuntaan ja heillä on voimavaroja vaikuttaa sen tulevaisuuteen. 

Kohti tulevaa -hankkeessa olen saanut kokea, että tämä tulevaisuuskuva on yhteinen ja sen eteen ollaan valmiita tekemään töitä. Samalla olen oppinut, että tulevaisuusajattelussa kannattaa hakeutua yhteisen ajattelun äärelle. Yksinään tulevaisuuskuvat typistyvät helposti toiveiksi, yhdessä niistä voi tulla toiminnan tavoitteita.

Parempi tulevaisuus kaukana horisontissa vai yhden askeleen päässä? 

Kun aloitin yhteiskuntatutkimuksen opinnot viitisen vuotta sitten, aloin naputella kurssisuorituksia samoista teemoista, joiden äärellä olemme Kohti tulevaa -hankkeessa: kestävästä hyvinvoinnista, kestävyysmurroksesta sekä sosiaalisesta ja poliittisesta osallisuudesta, vain muutaman mainitakseni. Välillä asiat tuntuvat polkevan paikallaan ja parempi tulevaisuus katoaa näkökentästä. Eri alojen asiantuntijat ovat usein muutoksen aallonharjalla, mutta mahdollisuus yhteisten näkemysten rakentamiseen näyttää pysähtyvän ohuisiin yhteistyön rakenteisiin. Politiikan aikajänne taas tuntuu pelottavan lyhyeltä.  

Tulevaisuustyö on antanut itselleni kärsivällisyyttä eri pituisille askelille. Kestävää ja oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta tavoitellessa tarvitsemme isoja harppauksia, kuten poliittisia päätöksiä ja yhteistyön rakenteiden uudistamista. Toisaalta tulee muistaa, että isotkin muutokset toteutetaan usein pienin askelin.  

Ennakointi tekee muutoksesta hallittavampaa. Se on systemaattinen prosessi tulevaisuuskuvien rakentamiseen ja muutostoiminnan käynnistämiseen. Olen huomannut, että ennakointi aktivoi mielikuvitusta, vahvistaa toimijuutta ja auttaa hahmottamaan, että parempi tulevaisuus on toden totta mahdollinen. Kun lähdemme yhdessä ja uteliain mielin tarkastelemaan toimintamme nykytilaa, ajatusmalliemme rajoitteita, meitä ympäröiviä muutosilmiöitä sekä niiden luomia muutostarpeita ja toiminnan tulevaisuuden mahdollisuuksia, muutoskykymme vahvistuu.  

Kohti tulevaa -hankkeessa ennakoinnin korostetaan kuuluvan kaikille. Kun rakennamme yhteisiä tulevaisuuskuvia, joissa moninaiset kokemusmaailmat ovat edustettuina, tulevaisuus voi olla aidosti parempi. Siksi kansalaistoimijoiden tulevaisuustyö on vakuuttanut minut tarpeellisuudellaan. He operoivat ihmisen kokoisin askelin, arkisiin muutostarpeisiin vastaten ja ihmisten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia laajentaen. Tämä antaa heille myös asiantuntemusta toimia yhteiskunnallisina vaikuttajina ja suunnannäyttäjinä.

Miksi tulevaisuustyö innostaa ja kannattaa?  

Tulevaisuustyö on inspiroivaa ja mukaansatempaavaa. Se antaa voimavaroja ja merkitystä omaan arkeen. 

Yhdessä tekeminen on ennakoinnin ja tulevaisuusajattelun ytimessä, ja tässä hankkeessa olen saanut kokea sen palkitsevuuden. Yhteisen ajattelun äärellä pieniltäkin tuntuvat havainnot asettuvat osaksi kokonaiskuvaa, vieden meidät oivallusten äärelle. Jokainen ihminen ja jokainen ajatus on tärkeä, kun rakennamme yhteistä tulevaisuutta.

Myönnän, että minua motivoi myös ympärillämme soivat hälytyskellot. Yhtäältä muutosilmiöt painostavat kääntämään katseen tulevaisuuteen, toisaalta ne motivoivat etsimään uutta suuntaa. Ennakointi ja tulevaisuusajattelu ovatkin pitkälti tietoisempaa pysähtymistä näiden ilmiöiden äärelle, ja toimijuutta suhteessa niihin. Kun alamme yhteisöissämme tunnistaa, miten muutosilmiöt vaikuttavat meihin, voimme reagoida ajoissa ja muuttaa toimintaamme siten, että se voi jatkua hyvinvoivana tulevaisuudessakin. 

Vaikka hyvät uutiset jäävät usein huonompien varjoon, myös muutosta parempaan tapahtuu – siihen tarttuminen ja sen eteen toimiminen ylläpitää innostunutta ja toiveikasta katsetta tulevaan. Myös Kohti tulevaa –hankkeen Tulevaisuusverkosto on mainio osoitus siitä, että tulevaisuuden eteen tehtävä työ tuottaa hyvää.  

Lämmin kiitos yhteisistä ajattelun hetkistä ja työstä paremman tulevaisuuden eteen.

Teksti: Heidi Korvela

Kirjoittaja toimi Kansalaisareenan ennakointihankkeen korkeakouluharjoittelijana.

Lue lisää Kohti tulevaa -hankkeesta Kansalaisareenan verkkosivuilta: https://kansalaisareena.fi/hankkeet/ennakointi/

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan