Yhteisöllisyyden tietoinen rakentaminen, systeemisten lähestymistapojen kehittäminen ja rohkeampi visiointi ovat kynnyskysymyksiä tulevaisuuskestävän kansalaistoiminnan rakentamiseksi, kirjoittavat Kohti tulevaa -hankkeen harjoittelija Siru Uusi-Seppälä ja asiantuntija Anyara G. Wise.
Kansalaistoimintaa voidaan hyvällä syyllä väittää yhteisöllisyyttä kehittäväksi toiminnaksi. Yhdessä kokonaisvaltaisemman ajatellun kanssa se voi jopa lisätä yhteiskuntien kriisinkestävyyttä.
Pasi Mäenpää on tutkinut yhteisöllisyyttä kaupunkiympäristöissä yhteisöllisen resilienssin näkökulmasta. Yhteisöllinen resilienssi tarkoittaa muun muassa kriisinkestävyyttä, joka perustuu paikallisyhteisöjen aloitteisiin, ihmisten väliseen solidaarisuuteen ja yhteisön kykyihin, taitoihin ja tietoihin perustuvaa. Resilientti, kriisinkestävä yksilö tai yhteisö selviytyy kriiseissä ja toipuu niistä. Kriisinkestävyydessä on kyse myös hankaluuksien ennaltaehkäisemisestä ja toimintakyvyn säilyttämisestä.
Pasi Mäenpää, Henrietta Grönlund ja Teemu Kemppainen ovat tutkineet korona-ajan yhteisöllisyyttä ja resilienssiä Helsingissä. Tutkimuksessa on havaittu, että kaupunkien ja yhteiskuntien resilienssille keskeisiä tekijöitä ovat paikallisyhteisöjen aloitteet, ihmisten välinen verkottuminen ja solidaarisuus. Kyky selviytyä ja toipua kriiseistä perustuu näihin tekijöihin.
Tutkimuksessa nousee esiin myös, että resilienssi edellyttää monien toimijoiden ja tasojen resilienssiverkostoa, jota jonkun täytyy johtaa. Ongelmina kansalaisjärjestökentällä tutkimuksessa on havaittu organisaatioiden hierarkkisuus, siiloutuminen ja kansalaisjärjestötoiminnan projektimaisuus.
Hetkinen, tuntuuko tässä olevan jotain tuttua? Ehkä pitäisi olla: myös tulevaisuusajattelussa korostuvat esimerkiksi ihmisten verkostoituminen, solidaarisuus ja luottamus, joita tietyt kansalaisjärjestökentän ilmiöt ja piirteet voivat myös haastaa.
Jokaisen yhteisöissä, esimerkiksi kansalaisjärjestöissä, toimivan kannattaa aktiivisesti pohtia sitä, miten oma yhteisö tai organisaatio tavoittelee tai voisi tavoitella yhteisöllistä resilienssiä – ja samalla laadukasta tulevaisuusajattelua. Kriisinkestävyydestä kietoutuu monin tavoin myös Kohti tulevaa –hankkeen keskiössä olevaan tulevaisuusajatteluun. Joten kun kysytään, millainen yhteisö on tulevaisuuskestävä, tullaanko samalla kysyneeksi sitä, millainen yhteisö on kriisinkestävä eli resilientti?
Omaa tulevaisuus- ja kriisinkestävyyttään miettivän yhteisön kannattaa pohtia ainakin seuraavia kysymyksiä: millaista yhteisöllisyyttä rakennamme, miten voisimme toimia systeemisemmin ja miten voisimme visioida entistä rohkeammin tulevaisuuden toimintaa?
1) Millaista yhteisöllisyyttä rakennamme?
Kun puhutaan yhteisöistä ja niiden resilienssistä, on hyvä pohtia yhteisöllisyyden ehtoja ja ilmiöitä laajemminkin. Yhteisöllisyyttä muotoillaan parhaillaan uudelleen eri kansalaistoiminnan yhteisöissä. Muutoksen ja kehityksen avoimemman vastaanottamisen tarve on noussut järjestökentältä toistuvasti esiin esimerkiksi Kohti tulevaa –hankkeen työpajoissa. Kaavoihin kangistuminen nähdään riskinä vapaaehtoistoiminnan mielekkyydelle.
Esimerkiksi nuoret vapaaehtoistoimijat tuovat usein mukanaan uusia ideoita ja myös uudistumisen tarvetta, sekä sitoutumista toiminnan kehittämiseen – monen järjestön toimintaan kipeästi kaivatut nuoret eivät todennäköisesti sitoudu toimintaan, jossa heidän ideoitaan, näkemyksiään ja kehitysehdotuksiaan ei oteta vakavasti. Eikä tämä todennäköisesti päde vain nuoriin, vaan kaikenikäiset vapaaehtoiset toivovat, että heillä on aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa omista mielenkiinnon kohteistaan käsin.
Esimerkkejä uusista tuulista kansalaistoiminnan kentällä on noussut esimerkiksi Kohti tulevaa –hankkeen tulevaisuustyöpajoissa ja Kohti tulevaisuuskestävää vapaaehtoistoimintaa -julkaisussa. Järjestöjen tulevaisuutta on tutkailtu myös esimerkiksi Sosten Katsaus sosiaali- ja terveysjärjestöjen tulevaisuuksiin –julkaisussa ja Fingon Kehitysjärjestöjen mahdollisia tulevaisuuksia –skenaariokokonaisuudessa.
Kaipuu yhteisöllisuuden pariin tuntuu olevan monilla tasoilla vahvaa. Kansalaistoiminta on yksi tapa vastata tähän kaipuuseen. Olemme kulkeneet yksilökeskeisen aikakauden läpi, ja sen rajat tuntuvat tulleen vastaan. Esimerkiksi yksinäisyys ja suorituspaineet ovat kasvaneet. Yksilöiden harteille on asetettu paljon vastuuta.
Toisaalta yksilökeskeisyyden aikakausi on auttanut ymmärtämään moninaisuutta. Esimerkiksi neurodiversiteettiä ja vähemmistöjen kokemuksia käsitetään nykyään paremmin. Onko tämä näkynyt yhdistyksissä esimerkiksi turvallisemman tilan periaatteiden muotoilussa ja häirintäyhdyshenkilötoiminnan aloittamisessa?
Menneisyydessä yhteisöllisyys on usein perustunut tiukahkoihin normeihin ja niiden ylläpitämiseen. Tämä on aiheuttanut ulkopuolisuuden kokemuksia, estänyt osallisuuden toteutumista ja haalentanut ihmisyyden moninaisuuden näkymistä yhteisöissä.
Nyt tehtävänä onkin muotoilla tietoisemmin yhteisöllisyyttä, joka ei perustu yhteisön jäsenten näennäiseen samanlaisuuteen. Yksilöiden erilaisia tarpeita ja moninaisuutta ei kannata kehystää yhteisöllisyyden vastakohdaksi. Päinvastoin: tarvitsemme nykyistäkin vahvempaa ymmärrystä ihmisyyden kirjosta ja kykyä tuottaa kuulumisen kokemuksia kaikenlaisille ihmisille. Näin jokaisen hyvinvointi ja merkityksellinen toimijuus voi toteutua kansalaistoiminnassa entistä paremmin. Yhteisöllisyys toteutuu aidosti vain tilanteissa, joka tunnustaa yhteisön muodostuvan keskenään erilaisista yksilöistä, joilla tulisi olla mahdollisimman yhdenvertaiset mahdollisuudet liittyä itselle merkityksellisiin yhteisöihin.
Kansalaistoiminta, joka huomioi esimerkiksi yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden pyrkii toisin sanoen kohti sosiaalista kestävyyttä. Sosiaalisesti kestävä kansalaistoiminta on tulevaisuuden kansalaistoimintaa – ja näin kannattaa ollakin, sillä sosiaalisesti kestävämpi toiminta on myös kriisinkestävämpää. Laajemman osallistumisen mahdollistaminen, verkostojen ja yhteisöjen vahvistaminen, ja oikeudenmukaisemmat tavat jakaa resursseja voivat tukea yhteisöjen kykyä sopeutua ja toipua kriiseistä.
Kyse on uusista yhteen liittymisen ja yhdessä toimimisen tavoista, sekä muuttuvasta maailmankatsomuksesta ja ihmiskäsityksestä. Nämä vaativat toimijoilta kuitenkin kokonaisvaltaisempaa, systeemisempää katsetta yhteiskuntaan ja ihmisyyteen.
2) Miten voimme toimia systeemisemmin?
Ympärillämme on muutostarpeita, jotka ovat vahvasti verkottuneita, eivätkä tunnista esimerkiksi järjestö- ja toimialarajoja. Niihin vastaaminen vaatii kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa. Kun puhutaan kokonaisvaltaisemmasta katseesta, puhutaan systeemisyydestä. Mäenpään, Grönlundin ja Kemppaisen tutkimuksessa resilienssi voidaan hahmottaa myös systeemisenä resilienssinä.
Systeemisessä ajattelussa keskeistä on, että yksittäisten asioiden ja ilmiöiden sijaan tarkastellaan niiden välisiä yhteyksiä ja vuorovaikutussuhteita. Systeeminen ajattelu on keino monimutkaisen ja ennustamattoman ympäröivän todellisuuden ymmärtämiseen.
Systeemisen lähestymistavan kietoutuminen resilienssiin on olennaista kansalaistoiminnan kehittämisessä. Tulevaisuuskestävä kansalaistoiminta kykenee käsittämään ja käsittelemään systeemisyyttä entistä paremmin. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että toimijoiden keskinäisriippuvuuksia ymmärretään ja hahmotetaan entistä enemmän, eikä asioiden ”mutkikkuuden” edessä lannistuta. Sen sijaan kyetään tulemaan yhteen ja tunnistamaan vipupisteitä, joihin tarttumalla voidaan vaikuttaa oikea-aikaisesti.
Systeeminen ymmärrys kannustaa toimijoita kaivautumaan ulos siiloista kansalaistoiminnan kentällä, ja lisäämään yhteistyötä ja yhteistoimintaa.
Systeemiajattelua voi harjoitella tarkastelemalla systeemisiä suhteita esimerkiksi keskustellen tai visualisoimalla niitä. Voit pohtia esimerkiksi: mitkä ovat systeemin keskeiset osat? Miten eri osat vaikuttavat toisiinsa? Mikä on systeemin nykytila? Entä millainen olisi toivottu tila? Mitä tapahtuu, jos jokin systeemin osa muuttuu odottamattomasti?
Systeemiajattelun työkaluina voivat toimia esim. PESTE-analyysi tai systeemikartta. PESTE-analyysi auttaa tunnistamaan ja ymmärtämään tekijöitä, jotka vaikuttavat toimintaan, sekä kartoittamaan mahdollisuuksia ja riskejä. Systeemikartat auttavat hahmottamaan ja visualisoimaan systeemin eri osia ja niiden välisiä suhteita. Visualisointiin työkaluina voi kokeilla ilmaiseksi esimerkiksi selainpohjaisia alustoja kuten Miro, Hunomen SparkMap, Kumu tai Coggle. Työkaluja ideoiden ja käsitteiden jäsentelemiseen. Myös ihmiskeskeinen vaikuttavuuslaskenta toimii osallistavalla systeemin kartoituksella. Esimerkki ihmiskeskeisen vaikuttavuuslaskennan avulla kehitetystä systeemikartasta julkaistiin Ihmiskeskeisen vaikuttavuuslaskennan raportin ohessa.
3) Miten visioimme rohkeammin?
Tässäkin tekstissä puhutaan rinnakkain paitsi resilienssistä, myös kriiseistä. Kuten Mäenpää kollegoineen kuvaa, tämän hetken aikalaisanalyyseissä ja tulevaisuudentutkimuksessa puhutaan esimerkiksi kriisien aikakaudesta ja epävarmuuden ajasta, sekä siirtymisestä monikriisin aikaan. Ilmapiiri ja keskustelu on varmasti tunnistettavissa myös järjestökentällä.
On hyvä muistaa, että kriisi ei terminä viittaa mustavalkoisesti pelkästään negatiiviseen tilanteeseen. Esimerkiksi Mäenpään ja tutkimusryhmän mukaan kriisi tarkoittaa sekä jonkin päättymistä että jonkin uuden alkua tai käännekohtaa. Samoin resilienssi viittaa muutostilanteeseen: jonkin uuden kanssa on opittava elämään. Kriisi ja muutos voivat haastaessaan kannustaa löytämään uudenlaisia tapoja toimia.
Konkreettinen esimerkki kriisin tuomista opetuksista voisi olla se, että korona-aika paitsi pakotti, myös opetti kansalaisyhteiskunnan toimimaan myös verkkovälitteisesti. Tämä puolestaan on lisännyt esimerkiksi vammaisten tai pitkäaikaissairaiden henkilöiden mahdollisuuksia osallistua itseään kiinnostavaan toimintaan. Myös Kohti tulevaa –hankkeessa verkkovälitteisyys on mahdollistanut hankkeen valtakunnallisuuden.
Toisaalta kriisit hajottaessaan, eristäessään tai huonovointisuutta lisätessään tuskin riittävät opettajiksi. Yhteisöllisyys kriiseissä voikin tuoda turvaa muutoksen hetkiin, ja systeeminen ajattelu voi auttaa huomaamaan asioiden väliset yhteydet ja sekä uhat että mahdollisuudet. Nämä ovat tärkeitä rakennuspalikoita, jotka auttavat suuntaamaan yhteisöllistä tavoitetilaa kohti. Kyse on myös muutosluottamuksesta ja sen lisäämisestä, jonka työstämiseen Kohti tulevaa –hanke on luonut Vapaaehtoistoiminnan muutoksen empatiakartta -työkalun.
Yhteisöllisyyden ja kokonaisvaltaisuuden ohelle tarvitaankin rohkeaa visiointia ja tulevaisuusajattelua. Kansalaistoiminnassa tulevaisuusajattelua voi auttaa tavoitteiden kirkastaminen ja sen miettiminen, miksi toiminta on olemassa. Apuna voi käyttää esimerkiksi tavoitelautaa.
Ratkaisuja-blogissa Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Paula Kivimaa ja tutkimusjohtaja Eeva Primmer muistuttavat, että toivo ja toiminta kulkevat käsi kädessä. Erityisesti lisääntyvien uhkien aikakaudella toivon ylläpitäminen on tärkeää, jotta turvallisuuden ja resilienssin parantamiseksi voidaan toimia.
Tämä on hyvä uutinen kansalaistoiminnalle, sillä sen sydämessä on yleensä aina jonkinlainen toivon kipinä ja halu muuttaa asioita. Toivo on voimavara vaikuttavalle yhteiskunnalliselle visioinnille ja näiden visioiden todeksi tekemiselle.
Kaikki, mikä on paremmin kuin ennen, on pitänyt joskus kuvitella. Siksi paremman tulevaisuuden visioinnissa on hyvä olla nytkin päättäväinen.
Usein yhteiskunnallisessa keskustelussa toivottavamman tulevaisuuden kuvittelemista saatetaan mitätöidä. Visiot paremmasta nähdään jopa naiiveina. Mutta jos keskitytään vain epävarmuuksiin, kykymme kuvitella rajoittuu — ja samalla rajoittuu se, mitä voimme toteuttaa. Tällöin myös paineen sietokyky ja joustavuus, eli resilienssi vähenee.
Yksi kansalaisyhteiskunnan tehtävä onkin kannatella toistemme toiveikkuutta ja kykyä visioida etenkin silloin, kun se on vaikeaa. Epävarmuuden aikana myös päättäväinen toiminta paremman tulevaisuuden puolesta korostuu.
Lakot ovat kuluneena kevättalvena pysäyttäneet julkisen liikenteen ja sulkeneet kauppoja – eli aiheuttaneet niin sanotusti häiriötä. Tämän voi argumentoida olevan lakon tarkoituskin. Laajoissa lakoissa esimerkiksi palvelusektorilla on kyse kansalaistoiminnasta, jota yhteiskunta ei voi olla huomaamatta. Samankaltaista “häiriötä” voi ajatella syntyvän myös kansalaistottelemattomuudesta ja julkisten tilojen haltuunotosta. Tunnettuja ajankohtaisia esimerkkejä ovat esimerkiksi Elokapinan harjoittama aktivismi, opiskelijaliikkeen valtaamat kampukset ja saamelaisaktivistien kamppailu Norjassa ja Tenojoella.
Pitkiä aikoja kestävät mielenosoitukset havahduttavat nekin, jotka eivät itse osallistu. Mutta ne pysäyttävät myös osallistujien arjen ja elämän kenties päiviksi, viikoiksi – jopa kuukausiksi. Tällaisissa tilanteissa ihmisten välinen solidaarisuus, keskinäinen huolenpito ja vastuunjakaminen korostuvat. Vapaaehtoiset organisoivat paikalle tottuneesti esimerkiksi ruokaa, istumapaikkoja ja hygieniatarvikkeita. Yhteisöllisyys ei ole enää vain kiva lisä muutoin merkityksellisessä vaikuttamistyössä, vaan edellytys sille, että vaikuttaminen voi jatkua.
Kansalaistoiminta antaa kukoistaessaan ihmisille tilaisuuden tehdä toisin ja heittäytyä myönteisellä tavalla luottamaan kanssaihmisiin. Kansalaistoiminnassa on ihmisiä yhteen kokoava, opettavainen voima – ja mahdollisuus nähdä ja harjoitella käytännössä, mitä uudenlaisia tapoja yhteiskunnissa ja yhteisöissä voisi olla vastata ihmisten perustarpeisiin ja luoda perusturvallisuuden tunnetta.
Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ovat rohkeassa visioinnissa, kriittisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja toimimisen mahdollisuuksien tarjoamisessa eri muodoissa ja eri tasoilla. Toimimalla yhdessä voimme toteuttaa jo tässä hetkessä mahdollisia, toivottavia tulevaisuuksia pienoiskoossa.
Teksti: Siru Uusi-Seppälä & Anyara G. Wise
Kirjoittajat toimivat Kansalaisareenan ennakointihankkeessa.
Anyara G. Wise, asiantuntija, anyara.g.wise(a)kansalaisareena.fi, 050 331 6999
Siru Uusi-Seppälä, harjoittelija, siru.uusi-seppala(a)kansalaisareena.fi