Myös vapaaehtoistoiminnan tulevaisuustyössä törmää usein toimimattomiin, syvälle juurtuneisiin rakenteisiin, jotka rajoittavat toiminnan mahdollisuuksia, mutta joita voi joskus olla hankala muuttaa. Miten voimme käsitellä muutostyön haasteita tulevaisuudessa ja löytää toivoa esteiden edessä? Vilma Linnanen, Hykari-hankkeen hankekoordinaattori ja Tulevaisuusverkoston jäsen, kuvaa turhautumista ja kutsuu ratkaisemaan sitä aiheuttavia esteitä yhteisvoimin.
Vapaaehtoistoiminnan koordinaation kenttä on mahtava työskentelypaikka, jossa saa käyttää luovuutta, innostuttaa, olla vaikuttamassa ja tehdä merkityksellistä työtä. Kuitenkin välillä työssä törmää turhautumisen myttykasaan.
Sanaa myttykasa ei ole olemassa Suomen kielessä. Kotimaisten kielten keskuksen sanakirja määrittelee sanat yksittäin kuitenkin näin:
- mytty: muodoltaan epämääräinen käärö, nyytti
- kasa: (sekava) joukko päällekkäisiä esineitä t. kiinteää ainetta, läjä, röykkiö, keko
Turhautumisen myttykasa viestii sitä tunnetilaa, kun työskentelyn eteen tulee esteitä, joita ei tunnu pystyvänsä purkamaan. Varsinkaan yksin. Esteet ovat hyvin näkyvissä: Vapaaehtoistoiminnan murros, ihmisten muuttunut ajankäyttötapa, ikääntyvät järjestötoimijat, omat poterot, etenevä resurssipula kunnissa, seurakunnissa ja muissa organisaatiossa, hanketyön rajallisuus, pitkäjänteisyyden puute, ylipäätään joustamattomat rakenteet, hyvinvointialueiden ja kuntien epäselvä tilanne vastuunjaossa.
Luulisin, että koko vapaaehtoistoiminnan kenttä on tunnistanut esteet jo 20 vuotta sitten. Silti ne nököttävät siinä edelleen.
Nämä kaikki toimivat asioina minun turhautumisen myttykasaani. Kaikki myttykasan ongelmat ovat sotkeutuneet yhteen limittäin lomittain ja päällekkäin. Tartu yhteen asiaan ja koita oikoa, niin saat kolme muuta takertunutta rakennetta mukana. Pahiten kuitenkin myttykasaan on sotkeutunut raha. Se on kuin pesukoneesta läpi mennyt räkäpaperi, joka on levittänyt paperinöyhtää jokaiseen vaatteeseen. Joistakin sen saa vielä raaputettua irti työllä ja vaivalla, mutta jotkin vaatteet ovat niin paperinöyhdässä, että niistä on tullut kuin peruuttamattomasti yhtä kokonaisuutta.
Minkä korjattavan asian ylipäätään pystyt repimään myttykasasta irti ja selvittämään? Yksin et varmasti mitään. Haasteet voivat näyttäytyä mittakaavaltaan todella suurilta pienen hankkeen näkökulmasta. Pienenä hankkeena tuskin voit innovoida ratkaisua koordinoidun vapaaehtoistoiminnan resurssipulaan tai muuttaa valtion virkamiesten ohjeistusta työttömien tekemään vapaaehtoistoimintaan. Tällaiset asetelmat ruokkivat toivottomuutta ja turhauttavat. Suorastaan välillä vihastuttavat. Vapaaehtoistoiminnalla pitäisi nimenomaan pystyä kansalaisvaikuttamaan asioihin. Mutta miksi samalla tunnet turhautumista, kun koet, ettet voi vaikuttaa? Jokainen panostus ja idea voi kuitenkin avata uusia ovia, ja juuri pienet hankkeet voivat olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan löytääkseen uusia lähestymistapoja, joita voidaan skaalata yhteistyöllä.
Viha ja turhautuminen mielletään usein negatiivisiksi tunteiksi. Kuitenkin näillä tunteilla on monesti myös eteenpäin ajava voima. ”Aijaa, ei ole resursseja etsiä vapaaehtoisia? No mitäs, jos me tehtäisiin näin ja näin ja tuolta saatte materiaalipaketin noin ja soitan tuonne ja tehdään yhteistyötä näiden kanssa, niin varmasti onnistutaan ratkaisemaan tilanne yhdessä.” Kun tilanteeseen kohdistuva turhautuminen kasvaa voimakkaaksi, voi toiveikkuus olla koetuksella. Toivottomuus ei toimi energiana vaan passivoi meitä. Tällöin et halua edes yrittää ratkaista edessä olevia esteitä. Toivottomuudelle ei kuitenkaan tule antaa valtaa, jotta ratkaisu, muutos ja kehitys parempaan voi tapahtua.
Onneksi turhautumisen myttykasaan on olemassa myös lääke, joka estää meitä luisumasta toivottomuuteen. Mikä parasta, se on käytännössä ilmaista — nimittäin muut ihmiset. Nämä ihmiset ovat työkavereita, eri yhteistyötahoja ja verkostoja. Ei jäädä painimaan ongelmien kanssa yksin. Tiedämme vapaaehtoiskentällä vertaistuen voiman. Sanottakaamme siis esteitä, varsinkin niitä suuria ja rakenteellisia ääneen. Kun koet, ettet ole yksin ongelman kanssa, se auttaa kestämään turhautumista.
En tiedä miten selvitämme kaikki haasteet, mutta tiedän ratkaisun lähtevän liikkeelle keskusteluista toistemme kanssa ja yhteisestä tahtotilasta. Itselleni Kohti tulevaa -hankkeen verkoston kuukausittaiset agendattomat kahvikeskustelut ovat olleet isona apuna jakaa turhautuneisuuden tunnetta ja käsitellä sitä.
Ei olla yksin toivottomia vaan mieluummin haetaan yhdessä turhautumisesta muutosvoimaa.
Teksti: Vilma Linnanen
Kirjoittaja toimii hankekoordinaattorina Hykari-hankkeessa, joka edistää ikäihmisten hyvinvointia vapaaehtoistoiminnan avulla Keski-Suomessa.
Kuva: fabrikasimf on Freepik