Hyppäsin eräänä marraskuisena sunnuntai-iltana Helsingissä junaan laukussani läppäri ja vaatteita viikoksi. Matka kohti Brysseliä ja European Volunteer Centren syyskokousta oli alkamassa.
European Volunteer Centre (CEV) on Euroopan vapaaehtoisjärjestöjen kattojärjestö, jonka ainoa suomalainen jäsen on Kansalaisareena. Matkustamme vuosittain syyskokoukseen ottamaan kantaa CEV:in tulevan vuoden toimintaan, kuten kansainvälisen vaikuttamistyön painopisteisiin. Kansalaisareena tarjoaa matkan aina myös vähintään yhdelle omalle jäsenelleen ja tällä kertaa matkalla mukana verkostoitumassa kansainvälisesti ja uutta oppimassa oli Mia Meckelborg Keski-Uudenmaan yhdistysverkostosta.
Kansalaisareena laski hiilijalanjälkensä ja on sitoutunut vähentämään sitä. Yksi suurimmista päästömääristä tuli lentäen tehdyistä työmatkoista, joten vuodesta 2019 alkaen emme pääsääntöisesti käytä lentokonetta lainkaan matkustamiseen.
Matkalla maateitse
Niinpä juna kuljetti minut Turkuun ja laiva Turusta Tukholmaan. Risteilyaluksen moottorit hytkyttivät hyttiä eikä uni tahtonut tulla. Aamulla etsiessäni väsyneenä reittiä oikeaan metroon, mietin, että lentäen olisin ollut perillä Belgiassa jo hyvän aikaa. Toisaalta olin ehtinyt matkan aikana tehdä rästitöitä ja valmistautua reissuviikkoon. Kun Tukholman rautatieaseman laiturilla minulle vilkutti iloinen Mia, kääntyi apea matkatunnelmani pian seikkailumieleksi. Ja seikkailuitta ei tällä reissulla selvittäisi!
Kööpenhaminassa juna-aikataulut antoivat meille parin tunnin jaloittelutauon. Rullasimme vetolaukkuja ympäri asemanseutua ja ehdimme päivittää Valikkoverkoston paikalliset ja valtakunnalliset kuulumiset, sekä tulevat hankesuunnitelmat. Työpäivä jatkui ja junassa verkko toimi, kunnes lauttayhteys lahden yli katkaisi sen ja Saksan puolella olimmekin sitten koneelle tallennettujen tiedostojen varassa. Menihän se työ niinkin, eivätkä saapuvat viestit katkaisseet keskittymistä. Hampurissa olimme lähes juhlatuulella: tämähän on helppoa, hyödyllistä ja hauskaa – ehdimme nähdä maisemia ja samalla etätyöt luistavat.
Yöpymisen jälkeen seuraava etappi oli Köln ja sitten saavuimmekin jo iltapäivällä Brysseliin. Tai olisimme saapuneet, ellei junassa olisi käynyt ilmi kahta kohtalaisen kokoista ongelmaa: meillä ei ollut lippuja junaan, jossa istuimme, eikä juna ollut alkuunkaan aikataulussa! Ensimmäinen vinkki junamatkaajille: tarkista kunnolla, että verkkokaupan sinulle tulostama asia todella on lippu, eikä matkaehdotus, koska yksittäisen välin saattaa joutua ostamaan vielä eri yrityksen sivuilla. Verestän koulusaksaani, saan ostettua meille liput – ”Olipa kallista täältä junasta ostettuna!”, huudahtaa vieressä istuva vanhempi pariskunta konduktöörin lähdettyä – ja selvitettyä, miten toimimme, kun ratatyöt hidastivat etenemistä ja vaihtoyhteys ehti lähteä, ennen kuin saavuimme Kölniin. Siellä Deutsche Bahnin työntekijä lyö leimat lippuihimme ja loikkaamme täpötäyteen Brysselin junaan leikkimään tuolileikkiä paikan varanneiden EU-virkamiesten kanssa.
Kotiintuomisia
CEV:in syyskonferenssin ensimmäinen päivä oli varattu vapaaehtoistoiminnassa kertyvän osaamisen tunnistamista tutkineelle Lever Up -hankkeelle. Mia Meckelborg vetää Keski-Uudellamaalla vapaaehtoistoiminnan peruskoulutuksia ja vertaili sisältöjä paikalliseen toimintaan.
– Lever Up -hankkeen koulutuksiin sisältyi 20 tuntia vapaaehtoistoiminnan kokeilemista ja meidän peruskoulutuksiimme yksi lyhyt kokeilukäynti. Vapaaehtoistehtäviin tutustuminen madaltaa kynnystä lähteä vapaaehtoiseksi, joten olisi hyvä, jos tutustumisia olisi meilläkin enemmän, Mia totesi.
Toinen pohdintaan jäänyt asia olivat osaamismerkit, jotka esitellyssä hankkeessa olivat käytössä.
– Voisimme lähteä yhdessä Kansalaisareenan kanssa työstämään osaamismerkkejä myös Keski-Uudenmaan Yhdistysverkoston ja muidenkin valikkoryhmien vapaaehtoistoiminnan koulutuksiin.
Lever Up -koulutuksen tutorointi oli Mian mielestä todella pitkälle viety, aikaa vievä ja moniosainen. Perusteellisuus on hänen mukaansa hieno asia, mutta hän pohti, että mennäänkö koulutuksessa todella osallistuja edellä, vai sillä kärjellä, että vapaaehtoiskurssin käyneet saavat sertifikaatin, josta on hyötyä koulu- tai työpaikkojen hakuun.
– Itse koin, että heidän mallinsa olisi aivan liian raskas ja pitkä meille Suomeen ja voisi jopa hidastaa vapaaehtoistoiminnan aloittamista. Sain kuitenkin ajatuksen, että Lever Up -mallin tapaan omien tietojen ja taitojen tunnistamiseen voisi meidän koulutuksissamme käyttää enemmän aikaa ja löysin esitellystä mallista myös uusia sanoituksia vahvuuksien pohtimiseen, Mia kertoi.
Olimme haluttua seuraa
Mian mielestä oli hienoa havaita, että Suomessa vapaaehtoistoiminta on hyvällä mallilla moneen Euroopan maahan verrattuna.
– Ensimmäisen päivän koulutuksessa tuli huomattua, että esitellyn hankkeen sisältö oli pitkälti Kansalaisareenan olemassa olevaa toimintaa, kuten Valikkoverkoston ja Jeesaan-hankkeen sisältöjä, sekä Keski-Uudenmaan Yhdistysverkoston laaja-alaisia vapaaehtoistoiminnan koulutuksia. Mehän teemme täällä jo paljon yhteistyötä kaupunkien, kuntien, seurakuntien ja muiden järjestöjen kanssa liittyen vapaaehtoistoimintaan ja koulutuksiin, mitä monessa maassa vasta aloitellaan. Me olimme tällä kertaa enemmän antaja-, kuin saajapuolella, mutta sekin on tärkeä rooli!
Itse pohdin myös, että seuraavalla kerralla meidän kannattaisi tarjota hyvissä ajoin esiteltäväksi suomalaisia hyviä toimintamalleja ja saada niihin sparrausta muilta mailta.
Toisena konferenssipäivänä pääsin itse hiomaan CEV:n syyskokouksen julkilausumaa ja strategiaa, sekä äänestämään henkilövalinnoista. Se ei ollutkaan mikään läpihuutokokous! Väittelimme pitkään, voiko CEV mainita julkilausumassa sosiaaliset lähetteet (social prescribing), joilla lääkäri määrää potilaan esimerkiksi liikkumaan tai osallistumaan taideterapiaan. Vapaaehtoistoiminnan terveysvaikutusten vuoksi joissain maissa on selvitetty, voisiko lääkäri liikuntareseptin oheen suositella vapaaehtoistyötä. Koska ”pakollisen” vapaaehtoistyön vaikutuksia ei ole tutkittu, päädyimme lausumaan, että tähän tulisi suhtautua varauksella. Strategiaa ja toimintasuunnitelmaa käsitellessämme sain läpi kirjauksen, että kevätkokouksen yhteydessä käynnistettäisiin prosessi CEV:n vapaaehtoistyön määritelmän tarkistamiseksi, siten, että se huomioisi paremmin myös neljännellä sektorilla tapahtuvan vapaaehtoistoiminnan ja vapaan kansalaisaktivismin.
Kun teimme lähtöä, CEV:n puheenjohtaja halusi vielä tulla erikseen kiittämään:
– Hienoa, että suomalaisia käy täällä nykyään enemmän. Teillä on tuoreita, tärkeitä ajatuksia ja paljon annettavaa. Toivottavasti olette jatkossakin mukana! Voisitko sinä olla porukassa syksyllä 2020?
Matkan vaikutukset
Kotimatka sujui yhtä tapahtumarikkaasti kuin menomatkakin. Vaihtoyhteys Hampurissa jätti kyydistä ja sen sijaan, että istuisin Intercity-junan ravintolavaunussa päivällisellä ja katselisin illan Kööpenhaminaa, puksuttelin paikallisjunilla koko Tanskan halki. Toinen vinkki junamatkaajalle: varaa evästä, asemien kioskit ovat öisin kiinni! Seuraavana yönä pääsin ongelmitta Tukholmaan ja lähes ympärivuorokautinen matkustaminen teki tehtävänsä: nukahdin risteilyaluksella onnellisena naapurien hyttibileistä piittaamatta.
Kun VR:n juna lähestyi Helsinkiä, summailin maata pitkin tehdyn matkan vaikutuksia. Työaikaa kului aika paljon matkasuunnitteluun ja lippuvarauksiin, sekä tietenkin itse matkantekoon. Seuraava lähtijä pääsee tietenkin suunnitteluvaiheessa paljon nopeammin, kun reitti, hyvät vinkit ja vältettävät asiat ovat tiedossa. Jos olisin lentänyt Brysseliin, matkani päästöt olisivat olleet 1049 kg CO2ekv. Juna ja laiva tuottivat vain murto-osan, pidemmän matkan vaatimat hotelliyöt hiukkasen enemmän: yhteensä kuitenkin vain 196 kg CO2ekv. Ero on suuri, ja se olikin yksi tämän reissun tavoitteista: näyttää, että panostus maata pitkin matkailuun kannattaa!
Teksti: Sini Hirvonen