”Vapaaehtoisuus on timanttista toimintaa” -blogisarjassa julkaistaan Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista opiskelevien tekstejä vapaaehtoisuudesta.
Vapaaehtoistoimintaan liittyy läheisesti ajatus pyyteettömästä hyvän tekemisestä. Toisaalta vaparihommista karttuu tekijälleen iloisen mielen lisäksi myös arvokasta osaamista. Antamisen ja saamisen balanssi on keskiössä, mutta mistä muusta vapaaehtoisuudessa on kyse?
Vapaaehtoisilta itseltään kysyttäessä vastaus liittyy usein tavalla tai toisella yhteisöllisyyden teemoihin. Meissä on sisäänrakennettu tarve saada kokea kuulumisen ja merkityksellisyyden tunteita. Ennen muinoin elämää on eletty erilaisissa yhteisöissä ja heimoissa, joissa jokaisella on ollut oma roolinsa, ja yhteistoiminta on ollut tapa selvitä hengissä. Tiiviin kyläyhteisön nykyaikainen vastine voi olla esimerkiksi oma ystävä- tai harrastusporukka. Muodostamme siis edelleen heimoja, joissa voimme toteuttaa omaa rooliamme ja tuntea olevamme osa jotakin tärkeää. Onko niin, että entisajan selviytymiskeinoksi ajateltu toimintatapa onkin tässä päivässä yksi avain hyvään elämään?
Suomalaisista melkein puolet tekee jotakin vapaaehtoistyötä. Kuitenkin yksi aikamme suurimmista haasteista on yksinäisyys ja syrjäytyminen, ja vaikka näihin tarpeisiin moni vapaaehtoinen jo upealla työllään vastaakin, silti korviimme kantautuu liian monta surullista tarinaa. Niitä kuunnellessa mieleen nousee ajatus, että tästä maailmasta pitäisi tehdä parempi paikka. Lisääntyisikö kansakuntamme hyvinvointi, jos saisimme enemmän ihmisiä mukaan vapaaehtoistoimintaan? Uskallan väittää, että näin epäilemättä on. Kysymys lieneekin siinä, miten ja mistä löytää se oma heimo. Maailmasta löytyy lukematon määrä ihmisiä ja asioita, joiden eteen tehdä hyvää. Tarvitsee vain valita, mikä on minulle tärkeää.
On sanonta, jonka mukaan jokaisen tehdessä jotakin, tulee kaikki tehdyksi. Heimokansamentaliteetin lisäksi Suomessa on sotien jäljiltä elänyt vahva talkoohenki. Apua on tarjottu ja sitten menty porukalla hoitamaan hommat. Ajattelin äsken, että se oli silloinen normi, joka tässä yksilöllisyyden ajassa tuntuu välillä kovin kaukaiselta. Mutta vielä mitä, vapaaehtoistoimintahan on koko ajan aktiivista, muuttuvaa ja kasvavaa! Se ottaa uusia muotoja, jolloin osallistuminen erilaisissa elämäntilanteissa on entistä helpompaa. Suomessa ja maailmanlaajuisesti on miljoonia ihmisiä, joita yhdistää halu tehdä hyvää. Joko sinä kuulut vapaaehtoisiin, tähän suuremman hyvän heimoon?
Teksti: Teija Kylä-Liuhala
Kirjoittaja opiskelee vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa