Kirjoittaja Tapio Myllymaa on entinen Kansalaisareenan hallituksen jäsen ja juuri eläkkeelle jäänyt Satakunnan ammattikorkeakoulun lehtori, joka halusi jokaisen ammattilaisen saavan kosketuksen vapaaehtoistyöhön.
Olin ollut kehittämässä vapaaehtoistyötä 1970-luvulta alkaen, alussa suuresti kunnioittamieni vapaaehtoistyön veteraanien ja itse vapaaehtoisten kouluttamana. Tapasin paljon vapaaehtoisia ja heitä arvostavia ammattilaisia. Tajusin hyvin nopeasti, että vapaaehtoisten työtä sekä arvostetaan että ”ollaan arvostavinaan”. On helppo puhua kunnioittavansa, mutta huomasin ristiriidan. Kun tulee konkreettisten tekojen aika, menee moni muu asia edelle jopa kansalaisjärjestöissä. Välillä jouduin kysymään itseltäni, mitä kansalaisjärjestö merkitseekään. Matkalla olin myös kokenut monin tavoin, että vapaaehtoistyötä tukevia ammattilaisiakaan ei tuettu, vaikka juuri se tukeminen on mitä ekologisinta, jos ajatellaan niukkenevia resursseja ja hyvinvointivaltion säilymistä. Terveiset hallituksille: Vapaaehtoisten tuki on turvattava kaikissa olosuhteissa.
Uskallusta ajatella rohkeasti, isosti ja omaan rooliin keskittyen
Minulle Kansalaisareenan kanssa törmääminen oli hyvin merkityksellistä. Tämä näytti järjestöltä, joka voisi keskittyä toimintaan vapaaehtoistyön puolesta jopa sen kattojärjestön roolissa. Isoilta tuntuivat sanat silloin, mutta nyt se on toteutunut. Edellytys ja oikeutus paikan löytymiselle järjestöjen kirjavalla kartalla on se, että pysyy lestissään. Maailma on täynnä tarpeellisia tehtäviä ja jokaiselle riittää tekemistä. Vapaaehtoistyön tukeminen on niin tärkeä asia, että siihen pitää keskittyä. Tämä on ollut minun viestini ja sillä olen oikeuttanut mukanaoloni. Se on pidettävä kirkkaana mielessä koko ajan kirkastaen, koska välillä voi polku olla liukas. Sitä vuoropuhelua on tehtävä koko ajan yhdessä suomalaisten (tarkoittaa koko Suomea, ei vain Helsinkiä). Elävässä yhteydessä pitää olla myös sen kanssa mitä maailmalla tehdään. Niin ne tekivät 1970-luvun vapaaehtoistyön kehittäjät silloin kun kiinostuin vapaaehtoistyöstä. Tuolloin näin vapaaehtois- ja vertaistoimintaa minäkin aika rumasti pilkattavan. Vaikeina aikoina tuki kannattaa hakea sieltä mistä se on saatavissa.
Vertaistukea myös itselle
Samanaikaisesti Kansalaisareenan toiminnan kanssa väänsin välillä rajustikin vapaaehtois- ja vertaistoiminnan osaamisen tuomiseksi korkeakouluumme ja sen pitämiseksi siellä. Pidin tärkeänä, että jokainen tuleva ammattilaisen ja hänen opettajansa saa tutustua vapaaehtoisjörjestöjen työhön. Minulle oli tärkeätä olla sellaisten ihmisten rinnalla. jotka aidosti rakastivat vapaaehtoistyötä. Koin vertaistukea ja ylpeyttä siitä, että sain olla Kansalaisareenan hallituksessa muiden joukossa edistämässä tärkeää asiaa. Voi sanoa, että se oli hoitavaa. Muut muistan todella lämpimästi
Vuosien suhde tähän järjestöön
Tästä rakkaudesta Kansalaisareenaan syntyi vuosien suhde ja pitkäaikainen hallitusjäsenyys. Upeat hallituksen puheenjohtajat ja jäsenet vaihtuivat, johtaja ja asiantuntevat työntekijät vaihtuivat mutta minä olin liimautuneena ja vaivoin pystyin luopumaan hallituksesta. Muisto on kaunis. Aito vapaaehtoistyön arvostus oli hienoa aistia uhkaamatta sitä mitenkään, ottamalta siltä mitään pois. Haasteista huolimatta työ vaikutti vilpittömältä. Vaikka kaikki hallituksenkin jäsenet olivat aina elävässä yhteydessä vapaaehtoistyöhön, uskallan sanoa että tässä kuplassa oli hienoa olla
Kansalaisareenaa tarvitaan
Pitäkää linja ylpeästi. Teitä tarvitaan. Muilla järjestöillä on omat tehtävänsä, heidän on tärkeätä huolehtia juuri heidän vapaaehtoisistaan. Te olette siellä heidän tukenaan siinä tehtävässä, että jaksavat ja tekevät sen hyvin. Tukekaa kehittämistä, puolustakaa rohkeasti, nostakaa vapaaehtoistyön profiilia aina kun siihen tilaisuuksia avautuu. Oppikaa joka päivä vapaaehtois- ja vertaistoiminnasta. Olen vielä ollut mukana omalla työpaikallani Satakunnan ammattikorkeakoulussa yhdessä hankkeessa, jossa olen oppinut vertaistoiminnan merkityksestä taas uutta. Sen arvoa ei ymmärrä koskaan liikaa.
Kansalaisareenan brändi on hienossa kunnossa. Onnittelut!