Kirjoittaja Leila Koskinen opiskelee parhaillaan Vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun Avoimessa ammattikorkeakoulussa sekä toimii koordinaattorina Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan palvelut – Vaparissa.
Vapaaehtoistoiminta luo uutta yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Sen kautta monen ikäiset ja monen kuntoiset ihmiset voivat löytää oman tapansa vaikuttaa ja sen ohessa päästä osallisiksi meille niin elintärkeistä kohtaamisista ja yhteisöllisyydestä. Vapaaehtoistoiminnan runsaista mahdollisuuksista löytyy jokaiselle jotain. Vapaaehtoistehtäviä voi myös muokata vapaaehtoiselle sopivaksi, ottaen huomioon vapaaehtoisen tarpeet ja rajoitteet.
Vapaaehtoinen voi mahdollistaa osallisuuden kokemuksen sille, joka muuten jäisi osattomaksi, ja siinä samassa myös itselleen. Lisäksi molemmat osapuolet saavat arvokasta sisältöä elämäänsä, kokemuksen merkityksellisyydestä sekä parhaimmillaan puhdasta iloa. Esimerkiksi ystävän, ulkoiluseuraa tai arjen apua vapaaehtoistoiminnan kautta saanut, pysyy elämässä kiinni vaikeinakin hetkinä, koska hän ei koe olevansa ulkopuolinen eikä unohdettu.
Ennen oli ennen
Lapsuudestani maaseudulla muistan naapuriavun ja talkoot. Naapureissa nostettiin perunaa ja seivästettiin heiniä eri päivinä, että naapurit ehtivät toisilleen avuksi. Muistan puolen kilometrin päässä asuneen naapurin emännän piipahtaneen kylässä parhaimmillaan useamman kerran päivässä.
Erään maalaistalon tuvan nurkasta vanha isäntä katseli talon touhuja ja otti osaa omalla tavallaan nuoremman polven töiden suunnitteluun. Siihen aikaan maaseudulla ei taidettu tuntea sanaa vapaaehtoistoiminta, en ainakaan itse sitä muista kuulleeni. Silti lähes kaikki osallistuivat vapaaehtoistoimintaan sen kummemmin asiaa tiedostamatta. Naapureiden lasten tupakointi- tai päihdekokeiluihin puututtiin, toisaalta juorutkin liikkuivat vauhdikkaasti, ehtien joskus jopa tapahtumien edelle. Niin hyvässä kuin pahassa, yhteisöllisyys oli osa arkipäivän elämää ja lähes jokainen osallistui ja vaikutti toistensa ja lähiympäristönsä asioihin tavalla tai toisella.
Nyt on nyt
Mitä kaikkea sitten oikein tapahtuikaan? Monia asioita, liittyen elinympäristöömme, työhömme ja tapaamme ajatella. Nyt elämme eri maailmassa. Onko yksilöllisyyden korostus yhteiskunnassamme, kaikista hyvistä puolistaan huolimatta, näivettänyt aiemmin luonnollisempana koettua yhteisöllisyyttä?
Joka tapauksessa yksinäisyys, epävarmuus ja elämän tarkoituksettomuus kalvavat monen mieltä. Toisilla on ihmisiä ympärillään joskus liikaakin, kun taas toiset saavat miettiä, miten kohdata edes joku, jota tervehtiä tänään. Tarpeettomuutta, osattomuutta ja ulkopuolisuutta kokee liian moni. Vaikka yhteiskunnassa yritetään toimia parhailla mahdollisilla tavoilla, ettei näin olisi. Liian moni joutuu miettimään: ”Miten minä selviydyn tästä kaikesta yksin?”
Vapaaehtoistoiminta luo alustan puuttuvien kohtaamisten mahdollistajana. Se on helposti lähestyttävä ja turvallinen tapa saada kokea yhteisöllisyyttä, päästä vaikuttamaan asioihin, muuttaa maailmaa pieni pala kerrallaan. Pienistä palasista, ihmisen kokoisista, rakentuu hyvä kokonaisuus, jossa jokaisen on parempi elää.