Vapaaehtoistyöstä puhuttaessa nousee usein esille kysymys siitä, onko “työ” paras mahdollinen sana kuvaamaan sellaista molemminpuolista kanssakäymistä, josta vapaaehtoisuudessa on todellisuudessa kyse. Yhä useammin kuuleekin puhuttavan vapaaehtoistoiminnasta. Tällä sanalla tavoitetaan kenties paremmin tekemisen todellinen luonne.
Vapaaehtoistoiminta perustuu vastavuoroisuuteen ja siihen, että kaikki toiminnan osapuolet voivat kokea tuovansa toimintaan jotain lisää. Se on antamista ja saamista, yhteenkuuluvuutta ja erilaisuuden juhlimista, omaehtoisuutta ja yhteistyötä.
Vapaaehtoistoiminnalla on iso merkitys erilaisille järjestöille, ja saamamme palautteen perusteella se antaa paljon myös vapaaehtoisille. Jokaisella vapaaehtoisella on oma tarina kerrottavanaan.
Työ ja vapaa-aika herttaisesti sekaisin
Kansalaisareenassa vapaaehtoisena toimiva Merja Lehmussaari on päässyt vapaaehtoistoiminnan kautta osallistumaan monenlaisiin tehtäviin. Hän aloitti jo lapsena toiminnan varhaisnuorisojärjestössä ja päätyi lopulta saman järjestön varapuheenjohtajaksi. Hän on myös toiminut kyseisen järjestön edustajana nuorisojärjestöjen valtionapua valmistelevassa toimikunnassa.
Tämän lisäksi erilaiset hallintojen jäsenyydet, kunnalliset luottamustoimet ja kuukausituen maksaminen itselle tärkeälle järjestölle ovat olleet osa Lehmussaaren järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa.
– Tällä hetkellä opetan suomen kieltä maahanmuuttajille Luetaan yhdessä -ryhmässä sekä vastaan työluurissa vertaisena koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa työstään huolissaan oleville, Lehmussaari sanoo ja jatkaa, että on juuri kysymyksiin vastatessaan päivystysvuorossa.
Lehmussaari on työskennellyt järjestöissä koko työikänsä. Hän jäi eläkkeelle Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:stä, jossa hän ehti 17 vuoden aikana työskentelemään sekä järjestösihteerinä että koulutusasiantuntijana.
– Erilaisissa järjestöissä myös jäsenenä ja vapaaehtoisena toimiminen on aina ollut minulle tärkeää. Siksipä työ ja vapaa-aika ovatkin aina olleet minulla herttaisesti sekaisin.
Kansalaisareenassa Lehmussaari on ollut mukana suunnittelemassa vapaaehtoistoiminnan messuja sekä auttamassa itse messupäivänä.
– Olin myös mukana valmistelemassa Kansalaisareenan strategiaa sekä pari vuotta sitten Helsinki-päivänä jakamassa Vaasan torilla vaatteita niitä tarvitseville. Viimeksi taisimme etänä miettiä vapaaehtoistoiminnan uusia muotoja poikkeusoloissa.
Vapaaehtoistoiminta geeneissä
Lehmussaari kertoo, että parasta vapaaehtoistoiminnassa on osallistuminen omien arvojen mukaiseen toimintaan, jossa yhdessä muiden kanssa pyritään muuttamaan olemassa olevaa tilannetta paremmaksi. Myös uusiin ihmisiin tutustuminen ja uuden oppiminen on hänen mielestään mukavaa.
– Erityisen merkityksellinen vapaaehtoishomma oli vaatteiden jakaminen. Miksikö? Siksi, että olin siinä niin oman ”tuttuusalueeni” ulkopuolella ja siinä muutamassa tunnissa koin ja opin enemmän kuin puolessa urani kokouksissa.
Lehmussaaren mukaan haastavinta vapaaehtoistoiminnassa onkin se, että uskaltaa astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja olla oma itsensä ryhmän toimintaan osallistuessa. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että vapaaehtoistoiminta on hänellä geeneissä. Hän on kasvanut perheessä, jossa vapaaehtoistyö oli osa perheen jokapäiväistä elämää.
– Vapaaehtoistoiminta antaa merkitystä ja tekee elämästäni mielekästä. Niin, ja järjestöt ovat oleellinen osa toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Ilman niitä ei ole aitoa demokratiaa.
Lehmussaaren kaltaiset vapaaehtoiset, joille vapaaehtoistoiminta on muutakin kuin “työtä”, ovat hieno esimerkki siitä, mitä vapaaehtoisuus voi antaa yhteiskunnalle. Se ei ainoastaan tarjoa apua sitä tarvitseville, vaan antaa suuria merkityksellisyyden kokemuksia myös vapaaehtoisille. Todisteena tästä ovat monet samankaltaiset tarinat siitä, että järjestö- ja vapaaehtoistoimintaan osallistuminen jatkuu vielä eläköitymisen jälkeenkin. Voitaisiin sanoa, että vapaaehtoistoiminnan vastavuoroisuus on oleellinen rakennuspalikka niin yksilöllisen hyvinvoinnin kuin yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden tunteen syntymisessä.
Teksti: Lia Pursiainen
Kansalaisareenan harjoittelija, yhteiskuntapolitiikan opiskelija