Hyppää sisältöön

Vapaaehtoistoiminta tarjoaa hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuusvisioita, todetaan Kansalaisareena ry:n Kohti tulevaa -hankkeen uudessa tulevaisuuskatsauksessa 

Tiedote 4.5.2023

Vapaaehtoistoiminnan kattojärjestö Kansalaisareena ry:n Kohti tulevaa -hanke on julkaissut ensimmäisen tulevaisuuskatsauksensa 4.5.2023. Katsaus kuvailee keinoja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseksi tulevina vuosina. Tietopaketti kokoaa hankkeen tulevaisuusverkoston tuottamia havaintoja järjestö- ja vapaaehtoistoimijoiden ennakoinnin välineeksi.

– Hyvän tekemisen eetos on jo levinnyt järjestö- ja vapaaehtoiskentän ulkopuolelle, kun trendeiksi nousevat esimerkiksi yhteiskunnalliset yritykset, yhteiskunnallinen vastuullisuus sekä yritysvapaaehtoisuus osana vahvempaa vastuullisuuslinjaa ja kestävää kehitystä. Kattavalla ja aktiivisella kansalaistoiminnalla on mahdollista helpottaa kansalaisten siirtymistä kestävään muutokseen, toteaa hankkeen projektipäällikkö Mari Tähjä.

Julkaisu on koostettu ja toimitettu hankkeen tulevaisuusverkoston ensimmäisen toimintavuoden aikana syntyneen tiedon pohjalta. Ymmärrystä muutoksista on kartoitettu niin dialogein, haastatteluin kuin lukuisin eri työpajoin erilaisten järjestö- ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa.

– Järjestö- ja vapaaehtoistoimijoiden toiminnan vahvuudet ovat yhteiskunnallisessa visioinnissa, ennakoivassa hyvinvoinnin rakentamisessa sekä systeemisten ongelmien ratkaisussa. Katsaus kehottaakin järjestö- ja vapaaehtoistoimijoita tulevaisuusajatteluun, painottaa hankkeen viestintäkoordinaattori Anyara Wise.

Julkaisu kokonaisuudessaan: https://link.webropol.com/s/kohtitulevaa-tulevaisuuskatsaus 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan