Koronakriisi on yhtä aikaa kannustanut ja kurittanut vapaaehtoistoimintaa. Järjestöissä ja seurakunnissa on ollut lohdullista ja innostavaa huomata, että auttamishalua on, ja uusia ihmisiä on tullut vapaaehtoistoimintaan. Poikkeustilan aikana vapaaehtoistoiminnan aloittaneista 80 prosenttia haluaa myös jatkaa kriisin jälkeen. Tämä käy ilmi Vapaaehtoistyö.fi-verkkopalvelun kyselystä, johon vastasi lähes 1 400 vapaaehtoista. Kyselyyn vastanneista 40 prosenttia ilmoitti aloittaneensa vapaaehtoistyön epidemian aikana.
Helsingin yliopisto, Kansalaisareena ry ja Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry kokosivat tuhannelta suomalaiselta kyselytutkimuksella tietoa, miten suomalaiset ovat auttaneet koronakuukausina. Peräti kaksi kolmasosaa vastaajista oli auttanut jotakuta avuntarpeessa olevaa, jonka tunsi henkilökohtaisesti, ja 12 prosenttia oli antanut apua tuntemattomalle. Lisäksi ihmiset innostuivat tempauksista esimerkiksi laittamalla nallekarhuja ikkunaan tai kiittämällä terveydenhoidon henkilökuntaa.
Melkein neljännes vastaajista oli muuttanut omaa tapaansa auttaa muita, toimia vapaaehtoisena tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Muutoksena nähtiin auttamishalun lisääntyminen ja muiden parempi huomioiminen.
Poikkeustilanne vaikeuttanut vapaaehtoistoimintaan osallistumista
Samaan aikaan poikkeustilanne on kuitenkin heikentänyt toimintamahdollisuuksia vakiintuneissa vapaaehtoistoiminnoissa. Myös vapaaehtoisilla on ollut huolta toiminnan turvallisuudesta. Opintokeskus Siviksen keväällä järjestämissä poikkeusajan järjestödialogeissa monet kertoivat toiminnan pysähtyneen kuin seinään. Huoli siitä, miten toiminnan saa käynnistettyä uudelleen ja vapaaehtoiset palaamaan, oli monessa yhdistyksessä suuri. Digiloikan ottaminen on tuntunut intensiiviseltä, ja raskaaltakin. Digiosaamisessa ja välineissä on ollut puutteita, uusien toimintatapojen opettelu, opettaminen ja jatkuva verkkovuorovaikutus ovat puuduttaneet. On tuntunut, että uskallustakin vaaditaan entistä enemmän.
Vapaaehtoiskoulutus on jäämässä tänä vuonna toteumaltaan puoleen suunnitellusta. Opintokeskusten tuella järjestöt järjestävät normaalisti vuosittain yli 200 000 opetustuntia, joissa osallistujia on yli 350 000. Koulutuksista vapaaehtoistoiminnan ja aktiivisen kansalaistoiminnan koulutusosuus on merkittävä. Koulutus on yksi tapa kanavoida auttamisen halu vapaaehtoistoiminnaksi. Kriisitilanteessa esimerkiksi koulutus valmius- ja ystävätoiminnan vapaaehtoistehtäviin on ratkaisevan tärkeää säilyttää.
Vapaaehtoistoiminta on merkittävä osa suomalaista yhteiskuntaa
Yhteiskunnassa yksinäisyys ja tarve hyvinvointia tukevaan sosiaaliseen toimintaan on rajoitusten myötä kasvanut. Avun tarve arkisten asioiden hoitamisessa ja taloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisääntynyt. THL:n marraskuisen raportin mukaan epidemiasta syntyvä palvelu- ja hoitovelka on mittava. Kriisin vaikutukset kohdistuvat kipeimmin niihin, jotka ovat olleet jo valmiiksi heikossa asemassa. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujista, asunnottomista sekä toimeentulotuen varassa olevista monet ovat jääneet vaille tarvitsemaansa tukea, ja lähisuhdeväkivallan uhrien palvelutarve on patoutunut. Iäkkäillä yksinäisyys on lisääntynyt ja toimintakyky laskenut; omaishoitajien jaksaminen on ollut koetuksella rajoitusten vuoksi.
Julkisen sektorin palvelujärjestelmän velka tulee näkymään myös suoraan siinä työssä, jota järjestöissä ja seurakunnissa tehdään, monin paikoin vapaaehtoisvoimin. Kerrannaisvaikutukset nyt tutkituilla ongelmilla ovat huomattavia, varsinkin kun myös ennaltaehkäisevä työ on paljolti seisahtunut.
Tilanteessa, jossa yhteiskunnan resilienssi – kyky selviytyä poikkeusolosuhteissa ja palautua niistä – on koetuksella, tarvitaan taitoa nähdä kauemmas. Koronakriisissä on syytä kantaa huolta sosiaalisesta pääomasta, jonka tuottajana vapaaehtoistoiminnalla on yhteiskunnassa merkittävä rooli: ihmisten välille rakentuvat verkostot, luottamus ja vastavuoroisuus ovat osa toimivaa demokratiaa. Kun yhteiskunta sulkeutuu, ihmiset eriytyvät toisistaan, mikä lisää vastakkainasettelun vaaraa ja polarisoitumista.
Koronakriisin aikana on luotava ja jaettava uusia tapoja toimia
Juuri nyt vapaaehtoistoimintaa tarvitaan. Kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat kautta aikain olleet mestareita luovassa ongelmanratkaisussa ja innovoinnissa. Epidemian aiheuttama kriisi on poikinut runsaasti uusia toimintatapoja, ja juuri nyt on niiden kehittämisen ja jakamisen aika.
Kaikessa toiminnassa otetaan huomioon koronaturvallisuus ja voimassa olevat suositukset. Järjestöt ovat onnistuneesti siirtäneet koulutus- ja ryhmätoimintaansa verkkoon. Tapaamisten sijaan on käynnistetty puhelinrinkejä, esimerkkinä Tampereen Mummon Kammarin menestyksekäs Hyvän mielen puhelut. Kohtaamisia on järjestetty pienissä ryhmissä yhteisöllisissä ruokailuissa tai maahanmuuttajien Suomi-ryhmissä maskit päällä, hygienia- ja turvaväliohjeita noudattaen. Ystävätapaamisia on toteutettu ulkoillen. Vertaisryhmät kokoontuvat verkkoalustoilla, esimerkkinä Vanhustyön Keskusliiton tuottamat eYstäväpiirit. Kuorot treenaavat verkossa ja Martta-yhdistykset etämarttailevat.
Vapaaehtoistoiminnan ylläpitäminen ja auttamisen halun kanavoituminen vapaaehtoistoiminnaksi ei synny itsekseen. Se tarvitsee tekoja, tukea ja resursseja.
Poikkeusajan dialogeissa henki oli kannustava. Kun on uskallusta kokeilla ja huomaa, että pärjää, saa innostettua muitakin. Kriisin myötä on löytynyt uusia yhteistyötahoja. Vertaistuki uuden edessä on ollut arvokasta ja huojentavaa myös järjestöjen työntekijöille. Yhteydenpidon merkitys ja vastuun ottaminen yhdessä on korostunut.
Vapaaehtoisten ohjauksella, kannustuksella ja koulutuksella on tärkeä merkitys kansalaistoiminnan elpymisessä, osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Se tukee ihmisiä kriisin keskellä ja koko yhteiskunnan toipumista tulevina vuosina.
Juuri nyt apua tarvitaan enemmän kuin koskaan. Meillä ei ole varaa lamaantua.
Irene Nummela, Kirkkohallitus
Marita Salo, Opintokeskus Sivis
Elina Varjonen, Kansalaisareena ry