Uusmedian nousun myötä 2000-luvulla asiantuntijuus ja tieto ovat politisoituneet aiempaa voimakkaammin. Asiantuntijuus on yhtäältä arkipäiväistynyt, mutta samalla se on myös muuttunut kyseenalaisemmaksi ja epäselvemmäksi käsitteeksi. Tiedon manipulaation ja vääristelyn seurauksena perinteisen modernin asiantuntijan asema on myös horjunut. Asiantuntijatietoa kyseenalaistetaan monien erilaisten tietolähteiden, uutissivustojen ja sosiaalisen median toimijoiden taholta. Tiedolla vaikutetaan ja sen avulla tehdään tärkeitä päätöksiä, mutta sillä myös johdetaan harhaan ja muokataan ihmisten mielipiteitä.
Eduskunta ei ole erityisen ketterä instituutio. Monet sen toimintatavoista ovat peräisin ajalta, jolloin suomalaisia, tietoa ja lakiesityksiä oli huomattavasti vähemmän. Ajalta, jolloin yksi henkilö saattoi hallita kaiken oman erikoisalansa tiedon ja leppoisa kokoustahti mahdollisti tunnolliselle edustajalle omaehtoisen tiedonhankinnan. Tärkein lakiesitysten arviointi- ja muokkaustyö tehdään kuitenkin edelleenkin valiokunnissa, joissa on tapana kuulla myös laajaa joukkoa asiantuntijoita. Tyypillisesti kuulemiset rakennetaan vakiolistojen mukaan. Suomi onkin saanut kritiikkiä siitä, että säädösvalmistelussa kuullaan vain järjestäytyneitä tahoja. Eduskunnan turvaporttien ohi pääsee ensisijaisesti pääkaupunkiseudun ylemmän keskiluokan piirissä tuotettu, sovinnainen, vankasti etabloitu, sukupuolittunut ja suomenkielinen tieto. Mekanismi johtaa menneisyyden korostumiseen tulevaisuuden kustannuksella. Turvaporttien ulkopuolelle jäävät ne näkökulmat, jotka sillä hetkellä kyseenalaistavat valtavirtaa ja joiden keskuudesta huomisen paradigmat ja kysymyksenasettelut todennäköisesti nousevat. Ulkopuolelle jää myös sellainen kokemuksellinen tieto, joka ei näy keskiluokan arjessa.
Demokratian kantavana ideana on keskustelu, erilaisten näkökulmien ja tosiasiaväitteiden koettelu toisiaan vasten. Sillä ei synny varmaa tietoa, mutta se voi hyvinkin olla keino parhaan mahdollisen tiedon tuottamiseksi päätöksenteon pohjaksi. Tällaisen keskustelun ehtona on kuitenkin areena, jolla erilaiset kannat ja intressiryhmät voivat kohdata toisensa ja niitä arvotetaan argumentaatiovoiman, ei esittäjän yhteiskunnallisen aseman tai esiintymistaitojen perusteella. Tällainen dialogi on demokraattisen järjestelmän olemassaolon ehto. Mikko Jakosen Vastatieto – tulevaisuuden asiantuntijuutta etsimässä -selvitys tarjoaa Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisemana ratkaisuksi vastatietoa.
Vastatieto-mallissa erotellaan neljä asiantuntijuuden muotoa. Nämä ovat nykyaikainen akateeminen asiantuntijuus, näköalapaikan asiantuntijuus, kokemusasiantuntijuus sekä näkemysasiantuntijuus. Näiden asiantuntijuuden muotojen avulla pyritään tunnistamaan ja tavoittamaan nykyaikaisen, nopeasti muuttuvan ja monikeskeisen yhteiskunnan erilaiset asiantuntijuuden muodot ja tuomaan ne keskinäiseen vuoropuheluun. Vastatiedossa tiedolle elintärkeä vuoropuhelun ja kriittisyyden edellytys on tuotu tiedonrakentumisprosessin ja poliittista päätöksentekoa palvelevan asiantuntijoiden valiokuntakuulemisen sisään. Vastatieto pyrkii erilaisten asiantuntijoiden ja poliitikkojen vuorovaikutusprosessiin, jossa annetusta aiheesta keskustellaan erilaisten tieto- ja asiantuntijuusmuotojen pohjalta. Näin tiedon tuottamisessa asetutaan alttiiksi kommentoinnille, kritiikille, keskustelulle ja poliittisille kysymyksille.
Lähde: Vastatieto – Tulevaisuuden asiantuntijuutta etsimässä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2017
Teksti: Anitta Raitanen, Kansalaisareena