Kansalaisareena ry:n raati nimesi tänä vuonna kaksi Vuoden vapaaehtoista: Maribel Paeveren ja Pyry Youngin Helsingistä. Raati perusteli tasaäänisen valintansa valittujen erilaisuudella sekä heidän toimintansa vaikuttavuudella ja ajankohtaisuudella. Vuoden vapaaehtoinen palkittiin jo kymmenennen kerran.
Toiseksi Vuoden 2023 vapaaehtoiseksi valittu Maribel Paevere on nuoresta iästään (17) huolimatta ehtinyt toimia aktiivisesti IYC Suomen vapaaehtoisena jo muutaman vuoden. Hän toimii sekä ihmisten että ympäristön hyvinvoinnin puolesta. Maribelia ehdottaneet kertoivat hänen olevan iloinen ja kannustava tiimipelaaja, joka ruoka-avun toimittamisen lisäksi viettää aikaa avustamiensa ihmisten kanssa. Hänen toimintansa tuo näkyviin sen, kuinka tärkeää on auttamisen lisäksi kohdata toinen toisemme.
– On uskomattoman palkitsevaa olla osana yhteisöä, jolla on positiivisia vaikutuksia sosiaalisiin ja ympäristökysymyksiin, kertoo Paevere kokemuksistaan vapaaehtoisena.
Alkusysäyksen vapaaehtoistoimintaan Maribel sai asuttuaan seitsemässä eri maassa ja nähtyään millaisia haasteita eri yhteisöissä on ja kuinka eriarvoisuus vaikuttaa ihmisten elämään sekä ympäristön tilaan. Osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemus sekä oma osa maailmanparannuksessa tekevät vapaaehtoistoiminnasta hänelle tärkeää.
– Saan iloa omaan elämääni kun näen miten pienet asiat kuten ruokatoimitus tai läsnäoloni valaisevat toisen ihmisen päivän.
Toinen palkittava Pyry Young on antanut äänen ja kasvot asialle, jonka kanssa moni mies on ollut yksin. Hän on käynnistänyt keskustelua miesten tahattomasta lapsettomuudesta, mahdollistanut vertaistukea lapsettomuutta kokeville miehille sekä ja lisännyt tietoa ja ymmärrystä surusta, jota moni isäksi haluava kokee. Hänen toimintansa on parantanut tahatonta lapsettomuutta kokevien miesten hyvinvointia ja samalla luonut tervetullutta keskustelua miesten vanhemmuudesta, surun kokemisesta ja vertaistuen löytämisen tärkeydestä.
– Koen itse vertaistuen äärettömän merkitykselliseksi asiaksi ja mielestäni sen merkitys korostuu erityisesti kun ollaan ”elämää mullistavien” asioiden äärellä, kuten vaikkapa tahaton lapsettomuus. Ilman vapaaehtoistoimijoita monet tällaiset tukimuodot jäisivät toteutumatta, Young kertoo vapaaehtoisena toimimisen merkityksestä.
Vapaaehtoistoiminnasta Young saa merkitystä elämälleen, vertaistukea myös itselle sekä myös väylän vaikuttaa tärkeään asiaan yhteiskunnallisella tasolla hallitustyöskentelyn kautta. Tulevaisuuteen hän suhtautuu toiveikkaan realistisesti.
– Yhteiskunnalliset muutokset, esim. nuorten pahoinvointi, yhdistettynä julkisten resurssien riittämättömyyteen tulee lisäämään erilaisten vapaaehtoistoimintojen tarpeellisuutta. Toivon, että vapaaehtoistoiminnan korvaamaton merkitys tunnistettaisiin ja sitä ei lähdettäisi vaikeuttamaan liikaa.
Kansalaisareenan hallituksen ja Vuoden vapaaehtoinen 2023 -raadin puheenjohtaja Tarja Jallin mukaan tarvitsemme yhä enemmän yhteisöllisyyttä.
– Vapaaehtoistoiminta on toivoa ja se lisää toivoa. Vuoden vapaaehtoiset ovat hieno esimerkki siitä, että jokaisella on merkitystä ja jokainen voi vaikuttaa.