Hyppää sisältöön

Vapaaehtoisten päivä

Vapaaehtoisten päivä on kansainvälinen juhlapäivä, jota juhlitaan 5.12.2024. Vapaaehtoisten päivän tarkoituksena on huomioida ja kiittää vapaaehtoisia heidän tekemästään tärkeästä työstä.

Vapaaehtoisten auttamisen halu on vahva. Vajaa puolet suomalaisista on tehnyt vapaaehtoistyötä vuoden 2024 aikana. Nyt on aika nostaa vapaaehtoisten tekemää tärkeää työtä esille ja antaa #VapaaehtoisilleKiitos.

Järjestö tai yhteisö – Tule mukaan!

Tule mukaan kiittämään oman järjestösi tai yhteisösi vapaaehtoisia vapaaehtoisten päivänä 5.12. ja tekemään näkyväksi heidän tekemäänsä tärkeää työtä.

Miten voin osallistua?

  • Kiittämällä vapaaehtoisia yhteisen hetken merkeissä tai alla olevista materiaalista löytyvällä joulukortilla.
  • Huomioimalla ja kiittämällä vapaaehtoisia somessa hashtageilla #VapaaehtoisilleKiitos ja #VapaaehtoistenPäivä tai ruotsiksi #TackTillFrivilliga ja #FrivilligDagen. Voit hyödyntää vapaasti alta löytyviä somemateriaaleja.
  • Innostamalla uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan tai kertomalla oman järjestön tai yhteisön vapaaehtoistoiminnasta somessa. Avoimia vapaaehtoistehtäviä voi ilmoittaa esimerkiksi Vapaaehtoistyö.fi-palvelussa.

Somemateriaalit

Voit käyttää vapaasti somessa alta löytyviä jakokuvia.

Suomeksi:

Ruotsiksi:

Haluatko lisätä kuvaan oman tekstisi tai sitaatin? Hyödynnä alta löytyviä tyhjiä pohjia. Voit käyttää seuraavaa fonttia ja fontin väriä: Palanquin Dark Semi Bold ja värikoodi #fdd3dd

Suomeksi:

Ruotsiksi:

Joulukortti vapaaehtoiselle

Lisää tietoa vapaaehtoistoiminnasta

Kaipaatko lisää tietoa vapaaehtoistoiminnasta Suomessa sekä sen arvosta ja merkityksestä? Tutustu sivuillamme usein kysyttyihin kysymyksiin vapaaehtoistoiminnasta sekä Vapaaehtoistoiminta Suomessa 2024 -tutkimuksen tuloksiin.

Jäikö kysyttävää? Ota yhteyttä

Saara Paajanen, viestintäpäällikkö
saara.paajanen(at)kansalaisareena.fi, puh. +358 (0)45 141 6697

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan