Hyppää sisältöön

Äänestä Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaa

Ehdotuksia Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi tuli 276 ympäri Suomea. Yleisöäänestys on käynnissä. Voittaja palkitaan Kalliolan Setlementtitalolla Helsingissä 5.12.

Järjestyksessään kuudennessa Vuoden vapaaehtoinen -kampanjassa haetaan henkilöä, joka voi olla pitkän linjan vapaaehtoistoimija tai uusi tulokas. Hän toimii vapaaehtoisena sydämellä ja innostaen missä päin Suomea tai millä alalla tahansa. Hän voi olla yhteisön kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä, siltojen rakentaja, erilaisten kohtaamisten synnyttäjä tai muuten ansioitunut ja aktiivinen vapaaehtoinen.

Äänestää voi 27. lokakuuta saakka

Kuka tahansa sai ehdottaa Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaa. Ehdokkaiksi nimettiin 86 omistautunutta vapaaehtoista 45:ltä paikkakunnalta tai alueelta.   Äänestys käynnistyi 30.9. ja äänestää voi 27.10. saakka kampanjan nettisivuilla.   Vuoden vapaaehtoinen palkitaan joulukuussa   Äänestyksen päätyttyä arvovaltainen raati valitsee palkittavan kymmenen eniten yleisöääniä saaneen ehdokkaan joukosta.   Vuoden vapaaehtoinen palkitaan 5.12.2019. Palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.   Äänestä suosikkiasi kampanjan nettisivuilla tai sivuilta tulostettavalla paperisella äänestyslomakkeella.   Ehdokkaiden esittelyt kampanjan verkkosivuilla:

https://kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen/

Lisätietoja:

Maria Talvela, p. 040 166 9914, maria.talvela@kansalaisareena.fi

Haastattelupyynnöt: Katja Reinikainen, p. 045 787 51857, katja.reinikainen@kansalaisareena.fi

KATSO PAIKKAKUNTASI EHDOKKAAT:

https://kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen/ehdokkaat-2019/

Vuoden 2019 valitsijaraati

Marianne Heikkilä, Kansalaisareenan ja kampanjaraadin puheenjohtaja

Jouko the Street Barber (Jouko Näivä), Vuoden vapaaehtoinen 2018

Korumies Arvi (Arvi Martikainen), yrittäjä ja esteratsastaja

Kristiina Kumpula, SPR:n pääsihteeri

Pauliina Seppälä, perustaja, Yhteismaa

Pirkka-Pekka Petelius, Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja (vihr.)

Signmark (Marko Vuoriheimo), muusikko ja yrittäjä

Tapani Vainikainen, Vuoden vapaaehtoinen 2018

Hilla Vuorinen, toimittaja, Helsingin kaupungin Nuorten ääni -toimitus

Niklas Wilhelmsson, neuvotteleva virkamies, demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö, OM

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan