Hyppää sisältöön

Esittelyssä Vuoden vapaaehtoinen -ehdokkaiden kymmenen kärki

Vuonna 2018 Vuoden vapaaehtoinen -ehdokkaita oli yhteensä 68 kaikkiaan 36 paikkakunnalta. Yleisöäänestyksen perusteella valikoitui kymmenen kärki, joiden joukosta arvovaltainen raati valitsee voittajan. Yleisöäänestyksessä hyväksyttyjä ääniä annettiin 13 314. Vuoden vapaaehtoinen julkistetaan ja palkitaan Vapaaehtoistoiminnan messuilla Helsingissä 1.12.2018.

Kymmenen kärki on aakkostettu kotipaikkakunnan mukaan.

Jouko Näivä – paremmin tunnettu nimellä Jouko the Street Barber – Helsingistä leikkaa kaduilla ja tapahtumissa asunnottomien, syrjäytyneiden ja vähävaraisten ihmisten hiuksia ilmaiseksi.

Petri Hakamäki Janakkalasta toimii vapaaehtoisena nuorisotyössä muun muassa liikuntaohjaajana ja mopopajan vetäjänä.

Liisa Kapanen Kirkkonummelta on vapaaehtoinen kehitysmaiden naisia auttavan Naisten Pankin toiminnassa.

Raija-Hellen Heinonen ja Erkki Krekilä Raahesta tekevät vapaaehtoistyötä mm. Vanhusten Palvelukeskus Mainingissa.

Mira Ekholm-Martikainen Sastamalasta tekee vapaaehtoista eläinsuojelutyötä mm. Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitossa sekä perustamassaan löytöeläinpalveluyrityksessä.

Jarmo Kasanen Savonlinnasta vetää ikämiesten kokkikerhoja ja auttaa vanhuksia monin eri tavoin.

Turkulainen Markku Järvenpää toimii vapaaehtoisena Operaatio Ruokakassissa, joka antaa ruoka- ja vaateapua vähävaraisille Turun seudulla.

Turkulainen Marjo Suominen on ollut pitkään mukana Turun Seudun Nivelyhdistyksen vapaaehtoistoiminnassa.

Hakunilan terveysaseman seniorikuntosalin vertaisohjaajat vetävät Vantaalla ikäihmisille suunnattuja kuntosaliryhmiä.

Vantaalainen Tapani Vainikainen toimii vapaaehtoisena vertaisohjaajana Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden liikuntaryhmissä.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan