Hyppää sisältöön

Hygienia ja turvallisuus on taattava vapaaehtoisessa korona-avussa

Koronavirus on herättänyt suomalaisissa suuren halun auttaa. Muun muassa Facebook-ryhmiin ja Nappi Naapuri -palveluun on tullut suuri määrä avuntarjouksia niille, jotka ovat eristyksissä tai karanteenissa ja tarvitsevat siksi asiointiapua. Vapaaehtoisen asiointiavun merkitys yhteiskunnan palveluiden täydentäjänä on suuri ja voi omalta osaltaan taata sen, että kukaan ei eristyksissä ollessaan näänny nälkään tai jää vaille tarvitsemiaan lääkkeitä. Asiointiavun ohella itseorganisoituva vapaaehtoistoiminta voi synnyttää myös muita auttamisen muotoja, kuten kuunteluapua. 

Verkossa olevien alustojen rajoituksena on, että ne eivät tavoita suurinta osaa ikäihmisistä. Kansalaisia on tämän vuoksi neuvottu myös kiinnittämään talon rappukäytävään tai kylän ilmoitustaululle avuntarjouslappuja. Myös monet kunnat, seurakunnat ja kansalaisjärjestöt valmistautuvat vastaamaan riskiryhmien tarpeisiin epidemia-aikana. Näillä tahoilla on jo tiedossa runsaasti riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä ja jossain määrin resursseja avuntarpeen kartoitukseen. 

Avunannon potentiaali on siis valtava. Asioinnissa on tärkeää noudattaa viranomaisten hygienia- ja aseptiikkaohjeistuksia. Vapaaehtoistoimintaa koordinoivat organisoidut toimijat kykenevät paremmin varmistamaan toiminnan turvallisuuden ja ohjaamaan vapaaehtoisiaan kuin tilanteissa, joissa vapaaehtoinen toimii täysin itsenäisesti. 

Kun vastuu ohjeistuksen oikeellisuudesta on viranomaisilla, vapaaehtoiset voivat hyvillä mielin toteuttaa asiointiapua. On upea nähdä, miten kansalaisten auttamishalu on puhjennut kukkaan tämän poikkeustilanteen keskellä. Nyt talkoohengen ollessa korkeimmillaan on tärkeä tarjota ihmisille tapoja auttaa ja osallistua. Tämä vahvistaa yhteiskuntaa ja luo turvallisuudentunnetta tilanteessa, jossa monet arkielämän normit ovat muuttuneet. 

Me Kansalaisareenassa pidämme tärkeänä varmistaa, että asiointiapu on autettaville turvallista ja auttajat voivat tehdä sitä hyvällä mielellä. Kansalaisareena, Kirkkopalvelut sekä Siskot ja Simot yhteistyökumppaneineen ovat koostaneet yleisohjeet asiointiapuun osallistuville kansalaisille. Ohjeistus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen ja Ruokaviraston julkaisemiin ajankohtaisiin tietoihin ja suosituksiin sekä järjestöjen ohjeistuksiin. 

    Yleisohjeet asiointiapuun koronaepidemian aikana

  1. Vaikka auttamisen halu on suuri, älä osallistu vapaaehtoistoimintaan, jos olet kipeä tai sinulla on lieviäkään hengitystieinfektion oireita (nuha, yskä, kuume, lihassärky, kurkkukipu, yms.). Älä myöskään tarjoa asiointiapua, jos olet vastikään tullut ulkomailta tai perheenjäsenelläsi on todettu koronatartunta. Noudata viranomaisten karanteeniohjeita. Vaikkei sinulla olisikaan koronatartuntaa, myös muut infektiot voivat olla riskiryhmille hengenvaarallisia.
  2. Älä osallistu vapaaehtoistoimintaan, jos kuulut itse riskiryhmään (yli 70-vuotiaat, perussairaat, yms.). Riskiryhmiin kuuluvien tulee pysytellä mahdollisuuksien mukaan kotona ja välttää fyysisiä kontakteja muihin. Tämä ei ole rangaistus tai keino arvottaa ihmisiä, vaan pyrkimys suojella sinua ja muita tartunnalta!
  3. Jos osallistut kunnan, kaupungin, seurakunnan tai järjestön asiointiaputoimintaan, noudata heiltä saamiasi ohjeita. Jos ohjeistus on mielestäsi puutteellinen tai sinulla on kysymyksiä, kerro siitä toiminnan järjestäjälle!
  4. Jos osallistut Facebook-ryhmän, naapuruston tai taloyhtiön järjestämään asiointiapuun tai tarjoat apua läheisillesi, muista huolehtia hygieniasta ja noudata viranomaisten ohjeita esimerkiksi pitämällä asioidessasi etäisyyttä muihin.
  5. Kun tarjoat asiointiapua, esiinny koko nimelläsi. Kerro autettavalle myös puhelinnumerosi ja osoitteesi. Tämä lisää luottamusta ja turvallisuudentunnetta sekä vaikeuttaa väärällä asialla olevien toimintaa. Juttele autettavan kanssa etukäteen puhelimessa, jos mahdollista. Kerro avuntarvitsijalle, ettet voi turvallisuussyistä tulla sisälle asuntoon tai edes ovensuuhun, jotta tartuntariski minimoidaan. Ostoslista ja ostokset jätetään oven taakse välttäen fyysistä kontaktia.
  6. Pyydä avuntarvitsijalta ostoslista ja kirjoita se paperille. Kysy myös, miten hän haluaa maksaa ostokset. Paras olisi, että vapaaehtoisen ei tarvitsisi käsitellä rahaa ollenkaan, vaan maksu tapahtuisi esimerkiksi sopimuksella lähikaupan kanssa, etukäteismaksulla, laskulla tai tilisiirrolla/MobilePaylla. Tällöin sinun ei tarvitse käydä autettavan luona ennen asiointia.
  7. Jos käteistä on kuitenkin käytettävä, pyydä autettavaa varaamaan ostoksiin mahdollisuuksien mukaan tasaraha. Pyydä laittamaan rahat kirjekuoreen tai pussiin. Muistathan, ettet saa pitää hallussasi toisen ihmisen pankkikorttia, joten älä ota sitä vastuullesi!
  8. Jos olet menossa apteekkiin, kerro avuntarvitsijalle, että hänen tulee varata käteistä (tai muu tapa maksaa) lääkkeiden ostoon, lappu, jolle on kirjoitettu noudettavien lääkkeiden nimet sekä reseptilääkkeitä varten Kela-kortti. Avuntarvitsijan tulee laittaa ne kirjekuoreen tai pussiin valmiiksi.
  9. Sovi autettavan kanssa, milloin haet rahat ja tarvittaessa Kela-kortin. Saavu avuntarvitsijan ovelle sovittuna ajankohtana ja ilmoita sovitulla tavalla (puhelu, koputus), että olet paikalla. Ota rahat mukaasi. Jos avuntarvitsija siirtää rahat oven ulkopuolelle sinun odottaessa, pidäthän useiden metrien turvavälin. Muistathan, ettet saa pitää hallussasi toisen ihmisen pankkikorttia, joten älä ota sitä vastuullesi!
  10. Pese ennen kotoa lähtöä kätesi saippualla. Video THL:n käsienpesuohjeesta löytyy tämän linkin takaa. Jos mahdollista, ota käsidesiä mukaasi. Jos sinulla on kertakäyttöhansikkaita, käytä niitä asiointikeikalla. Laita käsineet käteesi tullessasi autettavan ovelle, ennen kuin otat vastaan rahat ja tarvittaessa Kela-kortin.
     
  11. Vältä kasvojesi koskettelua. Älä käsittele kaupassa puhelintasi tai avaimiasi. Vältä koskemasta hissin nappeihin, ovenkahvoihin ja vastaaviin esineisiin, joihin useat ihmiset koskevat. Pese tarvittaessa kädet tai käytä käsidesiä.  
     
  12. Tavallinen suun ja nenän edessä pidettävä suojus ei suojaa käyttäjäänsä ilmateitse tarttuvilta taudeilta. Suoja voi estää pisaratartuntoja ja sitä käytetäänkin lähinnä tartunnan saaneilla henkilöillä, ei tartunnan estämiseksi. Voit siis terveenä käydä asioilla ilman suu-nenäsuojusta.
  13. Hengitystieinfektioita vältetään parhaiten huolehtimalla käsi- ja yskimishygieniasta. Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi. Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin. Jos mahdollista, pese tai desinfioi kätesi tai vaihda kertakäyttöhanskasi.
  14. Käy kaupassa/apteekissa listan mukaan. Jos jokin tuote puuttuu kaupasta, voit soittaa ja kysyä, minkä korvaavan tuotteen otat. Käytä kertakäyttöhansikkaita asioidessasi, jos mahdollista. Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut yskii tai aivastaa. On mahdollista, että virus tarttuu myös kosketuksen kautta. Pintojen, elintarvikkeiden tai tavaroiden välityksellä tapahtuvia tartuntoja ei ole toistaiseksi havaittu. Voit käyttää omaa harkintaasi paistotuotteiden, salaattibaarien ja irtokarkkien kohdalla. Muistuta autettavaa pesemään ja kuorimaan hedelmät ja vihannekset.
  15. Muista säilyttää kylmäketju. Vie ostokset perille saman tien.
     
  16. Laita vaihtorahat/lasku ja kuitti samaan kirjekuoreen/pikkupussiin, jonka sait aiemmin. Laita kuori tai pussi ostoskassiin. Jätä ostokset avuntarvitsijan oven viereen ja koputa/soita, että olet palannut ostoksilta. Muistuta, ettei avuntarvitsija avaa ovea ennen kuin olet lähtenyt. Voit odottaa turvallisen etäisyyden päässä ja varmistaa, että autettava saa ostoksensa.
     
  17. Ota kertakäyttöhanskat pois kädestä, kun olet toimittanut ostokset perille. Jos mahdollista, desinfioi kätesi. Pese kätesi huolellisesti saippualla kotiin palattuasi. 

Teksti: Marjo Salmela ja Satu Puolitaival

Lähteet:  

  1. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/usein-kysyttya-koronaviruksesta-covid-19
  2. Nappi Naapuri: https://www.nappinaapuri.fi/events/koronapu
  3. Siskot ja Simot: siskotjasimot.fi 
  4. SPR Helsingin ja Uudenmaan piiri: https://rednet.punainenristi.fi/node/59317
  5. THL: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/infektioiden-ehkaisy-ja-torjuntaohjeita/hengityksensuojaimien-kaytto
  6. THL: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/infektioiden-ehkaisy-ja-torjuntaohjeita/kasienpesu-ja-yskiminen
  7. Työterveyslaitos: https://hyvatyo.ttl.fi/koronavirus/ohje-suu-ja-nenasuojus
  8. Ruokavirasto: https://www.ruokavirasto.fi/henkiloasiakkaat/tietoa-elintarvikkeista/kasittely-ja-sailyttaminen/usein-kysyttya-covid-19-koronaviruksesta-ja-elintarvikkeista/
Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan