Hyppää sisältöön

Kasvatusta ja hyvää elämää

Vapaaehtoisuus voidaan nähdä jossakin määrin myös itseisarvona. Kokemus on osoittanut, että vapaaehtoistoiminta antaa monelle opiskelijalle merkityksellisiä oivalluksia ja mielekkyyden kokemuksia, jotka eivät liity pelkästään ammattilaisena vaan myös ihmisenä kasvamiseen. Esimerkiksi strategioissa taajaan vilahtavat demokratia, aktiivinen kansalaisuus, yhteiskuntavastuu tai kestävä kehitys voivat vapaaehtoistoiminnan kautta konkretisoitua syvälliseksi ymmärrykseksi ja toiminnaksi opiskelijan omassa arkiympäristössä. Joillekin vapaaehtoistoiminnasta tulee elämäntapa, toisilla se avaa silmiä katsomaan ympäröivää yhteiskuntaa aivan uudella tavalla.

Metropolian Verkkovirta-osahanke oli järjestämässä 7.4.2017 Helsingin yliopiston Europe Engage -hankkeen, Kansalaisareenan ja Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän kanssa seminaaria Aktiivisen kansalaisuuden edistäminen osana suomalaista korkeakouluopetusta. Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen esitti puheenvuorossaan, että tämän päivän suomalaisessa korkeakouluvisiossa kasvatus näyttää jäävän koulutuksen jalkoihin. Vaikka puhe kilpailukyvystä dominoi julkista keskustelua, korkeakoulujen pitäisi muistaa, että sen tehtävänä on tarjota opiskelijoille myös eväitä hyvään elämään.

Tutustu Metropolia Ammattikorkeakoulun lehtori Mai Salmenkankaan blogiin täällä.

Osallistu Service Learning –verkostotapaamiseen 28.9.klo 13 – 16 Yliopiston kielikeskus, Fabianinkatu 26, sh 403, ilmoittautuminen 26.9. mennessä täällä.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan