Hyppää sisältöön

Leo Stranius on nimitetty Kansalaisareena ry:n toiminnanjohtajaksi

Kansalaisareena on ainoa kaikkien vapaaehtoistoimijoiden edunvalvoja Suomessa. Järjestön uudeksi toiminnanjohtajaksi on nimitetty HM Leo Stranius, 43, 18.10.2017 alkaen nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä eläkkeelle.

Leo Stranius on aiemmin toiminut mm. Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajana.

– Odotan innolla, että pääsen jatkamaan Anitta Raitasen työtä suomalaisen vapaaehtoistyön edistämiseksi. Kansalaisareenan työhön olen tutustunut niin hallinnon työryhmissä, hankkeiden kautta kuin eri tapahtumissakin. Erityisen suuresti arvostan Kansalaisareenan taitoa toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana sekä kykyä toteuttaa monia hienoja hankkeita esimerkiksi vertaistuen ja nuorten vapaaehtoistoiminnan edistämiseksi. Laajasti tunnettu on myös esimerkiksi järjestön Vuoden vapaaehtoinen -palkinto, Leo Stranius sanoo ja jatkaa:

– Suuri osa suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä ja tällä työllä on paljon annettavaa myös kansainvälisesti. Kansalaisareena on paikka, jossa päästään yhdessä muiden kanssa edistämään suomalaista hyvinvointia ja lähiyhteisöjen elinvoimaisuutta.

Koko Kansalaisareenan hallitus suhtautuu innostuneesti Straniuksen valintaan. Puheenjohtaja Markku Vaittinen on vakuuttunut siitä, että uusi toiminnanjohtaja jatkaa Kansalaisareenan dynaamisen toiminnan kehittämistä.

– Leo Stranius on erittäin aikaansaava ja ulospäinsuuntautunut ja hänellä on laajat verkostot, kiteyttää Vaittinen.

Kansalaisareena toteuttaa vapaaehtoistyön vaikuttamis- ja edunvalvontatyötä yhdessä Eduskunnan
vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän sekä laajan kentällä toimivan järjestö- ja yhteisöverkoston kanssa.

Lisätietoja:
Kansalaisareenan hallituksen puheenjohtaja Markku Vaittinen, p. 0400 812 974
Toiminnanjohtaja Anitta Raitanen, p. 050 442 0429
Leo Stranius, p. 040 754 7371

Tiedote: Leo Stranius on nimitetty Kansalaisareenan toiminnanjohtajaksi

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan