Hyppää sisältöön

Pääkirjoitus: Vapaaehtoisjoukosta on mihin vaan

Marraskuun lopulla Helsingin Musiikkitalolla järjestetty Climate Aid -konsertti oli voimanponnistus, jonka toteuttamiseen osallistui kymmeniä musiikin ammattilaisia ja harrastajia sekä muita asiasta kiinnostuneita. Konsertti ja sen kylkeen syntynyt lasten ja nuorten tapahtuma eivät olisi olleet mahdollisia ilman mittavaa vapaaehtoistoimijoiden panosta.

Mikä sai ihmiset laittamaan aikaansa tapahtuman suunnitteluun, järjestelyihin tai musiikkikappaleiden harjoitteluun? Haastattelemiani vapaaehtoisia motivoi ainakin itse aihe, ilmastonmuutos. Oli tärkeää tehdä jotakin ilmaston hyväksi. Osoittaa, että ilmaston lämpeneminen on vakava asia, jonka hyväksi kaikkien pitää työskennellä. Itselle merkityksellisen aiheen lisäksi he toivat esille mahdollisuuden tavata uusia ihmisiä ja oppia uutta.

Tutkijat Henrietta Grönlund ja Anne Birgitta Pessi tuovat esille mm. Valikkotoiminnan uusimmassa julkaisussa, että vapaaehtoistoiminnassa ihminen pääsee kokemaan syvimpiä merkityksellisyyden kokemuksia yhteydessä toisiin. Voimme jakaa yhteisen kokemuksen, olla mukana, olla osallisia.

Osallisuus ja mukana oleminen on yksi päämääristä, joihin Kansalaisareena toiminnallaan pyrkii. Tehtävämme on edistää vapaaehtoistyön toimintaedellytyksiä ja tarjota tukea ja työkaluja vapaaehtoistoiminnan laadun parantamiseksi. Vapaaehtoistoiminnan avulla voidaan rakentaa luottamusta ihmisten ja yhteisöjen välille sekä luoda sosiaalista pääomaa.

Luottamuksen rakentaminen on asia, jonka puolesta haluan myös itse tehdä töitä. Siksi olen varsin innostunut uudesta työstäni Kansalaisareenan johdossa. Tämä on juuri oikea paikka tehdä Suomesta taas vähän parempi!

Osallisuus ja yhteishenki olivat käsin kosketeltavissa myös Climate Aid -konsertissa. Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä näkyvämmin konsertissa tuotiin esille, että tämä ei olisi ollut mahdollista ilman ihan jokaisen tuomaa panosta. Jokaisella oli merkittävä rooli kokonaisuuden syntymisessä.

Voin vain kuvitella, millaisen jäljen tällainen yhteinen toteutus voi jättää tekijöiden mieleen. Ja toivoa, että kukin meistä vuorollaan voisi kokea olevansa osallinen johonkin itselleen tärkeään asiaan!

Elina Varjonen

Kansalaisareenan toiminnanjohtaja

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan