Hyppää sisältöön

Suomen Luonnon Päivä tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia vapaaehtoistoimintaan

Suomen Luonnon Päivää vietetään aina elokuun viimeisenä lauantaina. Päivän viettoon liittyy paljon teemoja, joiden ympärille on helppoa kehittää vapaaehtoistoimintaa. Muistathan lisätä Suomen Luonnon Päivän vapaaehtoiskeikkanne hiiop100.fi-alustalle!

Suomalaisen luonnon esiin nostamiseksi kerätään tänä vuonna sibeliusbokseja ja nukutaan yö ulkona. Päivän virallinen leivos on mustikkapiirakka. Sisäministeriö suosittelee liputusta Suomen Luonnon Päivänä.

Ideoita Suomen Luonnon Päivän vapaaehtoistoiminnaksi:

– Sibeliusboksin kerääminen lähiluonnossa palvelutalon asukkaiden kanssa

– Mustikkapiirakan ohjattu leipominen ja herkkuhetki metsässä

– Lapsiperhetapahtuman järjestäminen luonnossa

Sibeliusboksi

Tiesitkö, että Suomen arvostetuin säveltäjä Sibelius kantoi mukanaan tulitikkurasiaa, johon hän oli kerännyt mukaansa palan suomalaista metsää? Näin hänellä oli taskussaan pieni rasia, jonka sisältöä nuuhkaisemalla saattoi karata kirjoituspöydän ääreltä takaisin suomalaisten honkien suojaan.

Sibeliusboksi on helppo ja halpa toiminnallinen tapa tutustua luontoon ja keskustella siihen liittyvistä muistoista. Muistoja ja tunteita herättäviä paloja luonnosta kerätään tulitikkuaskiin. Kaikkien esineiden täytyy mahtua askiin, joten esineet pitää valita huolella.
Sibeliusboksin keräämiseen voi yhdistää keskustelun toimintaanne liittyvistä teemoista. Jutella voi esimerkiksi muistoista, tulevaisuuden luonnosta, villiruoasta, terveydestä tai luontosuhteesta.

Esineitä kerätessäsi muistathan jokamiehen oikeudet (esimerkiksi sammaleen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa). Lisätietoa jokamiehenoikeuksista: https://www.luontoon.fi/jokamiehenoikeudet

Mustikkapiirakka

Kerätkää yhdessä mustikoita ja leipokaa Suomen luonnon päivän mustikkapiirakka. Mustikan lehdistä voi keittää myös teetä, joukkoon sopivat esimerkiksi vadelman ja mustaherukan lehdet.

Vinkki: Jos piirakan leipomiseen ei ole tiloja tai aikaa, mustikat maistuvat sellaisenaan tai vaikka sokerin ja maidon kanssa!

Nuku yö ulkona

Suomen Latu haastaa neljännen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona 31.8.2019. Majoitteena voi olla teltta, tarppi, laavu tai vaikka kuusen alus. Tärkeintä on nauttia luonnosta ja jokamiehenoikeuksien suomasta mahdollisuudesta yöpyä ulkona. Yönsä voi viettää metsähotellissa, kansallispuistossa, retkeilyalueilla tai vaikka omalla pihalla. Aina ei tarvitse lähteä kauas, yö oman koulun pihalla on elämys!
https://www.suomenlatu.fi/nuku-yo-ulkona/

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan