Hyppää sisältöön

Tilaa Kansalaisareenan julkaisuja!

Kirjat maksavat 18 euroa kappale ja ne toimitetaan postitse. Jos tarvetta fyysiselle kappaleelle ei ole, julkaisut ovat luettavissa myös ilmaiseksi nettisivuillamme. Tilauksen voi tehdä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info(at)kansalaisareena.fi

Tilattavissa olevat julkaisut:

Vapaaehtoistoiminta poikkeusaikana (2021)

Kriisiaikana syntyi uusia tapoja järjestää vapaaehtoistoimintaa. Mitkä pandemian aikana kehitetyistä malleista kannattaa jättää pysyviksi? Tämän julkaisun tarkoitus on tuoda pandemian aikana useissa järjestöissä kehitettyjä malleja näkyviksi niin, että myös toiset organisaatiot voivat oppia niistä ja kehittää omaa toimintaansa niiden pohjalta

Vertaistuen moninaisuus (2021)

Vertaistukea voi kuvata samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien keskinäiseksi kokemusten vaihdoksi. Se saattaa olla ainoa tai ensimmäinen kerta, kun ihminen saa haasteellisessa elämäntilanteessa sen kokemuksen, että joku muu ymmärtää häntä. Tämän julkaisun tarkoitus on lisätä ymmärrystä vertaistuki- sekä kokemustoiminnasta sekä välittää hyviä käytäntöjä ja toimintamuotoja eteenpäin.

Vapaaehtoistoiminnan arvo (2019)

Mikä on vapaaehtoistoiminnan arvo? Meistä jokainen tunnistaa tähän liittyvät yleisimmät hokemat ja helpot vastaukset. Tiedämmekö, mihin ne perustuvat? Entä mikä on vapaaehtoisuuden filosofia ja mihin perustuu pyrkimys yhteiseen hyvään?

Antoisia ja opettavaisia lukuhetkiä!

Lisätietoja antaa Sini Nuutinen, järjestöassistentti, sini.nuutinen@kansalaisareena.fi

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan