Hyppää sisältöön

Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus puhututti Porin SuomiAreenassa

Tehdäänkö tulevaisuudessa enemmän vapaaehtoistyötä? Miten vapaaehtoistyön rooli muuttuu? Tuleeko vapaaehtoistyö nykyistä vahvemmin osaksi yritysten yhteiskuntavastuuta? Näistä ja muista vapaaehtoistoiminnan tulevaisuuteen liittyvistä aiheista käytiin tällä viikolla vilkasta keskustelua Porin SuomiAreenassa.

Koko kevään jatkunut valmistelutyö huipentui tällä viikolla, kun Porissa vihdoin starttasi Suomen suurin ja kaikille avoin yhteiskunnallinen keskustelutilaisuus SuomiAreena. Kesäinen Pori (ukkoskuurojen saattelemana) otti lempeästi vastaan SuomiAreenan lukuisat näytteilleasettajat, keskustelutilaisuuksien järjestäjät ja vieraat. Myös Kansalaisareenan väki pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja käänsi kokan (ja polkupyörän pyörät) kohti Poria.

Halusimme herättää SuomiAreenan kävijöiden parissa keskustelua vapaaehtoistoiminnan arvosta ja roolista tulevaisuuden yhteiskunnassa yhteistyössä kuuden jäsenjärjestömme kanssa. Mukana menossa olivat lisäksemme Golfliitto, HelsinkiMissio, Hengitysliitto, Kalliola Setlementti, Siskot ja Simot sekä Valli ry. Viikon mittaan luvassa olisi asiapitoista keskustelua, hupailua Napakympin inspiroimassa Vapaaehtoiskympissä sekä vapaaehtoistoiminnan onnenpyörän pyörittelyä ständillämme.

Enemmän vapaaehtoistyötä tulevaisuudessa – myös työaikana

Jo ennen varsinaista SuomiAreenaa teetimme yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa kyselytutkimuksen siitä, mitä suomalaiset ajattelevat vapaaehtoistoiminnan tulevaisuudesta.

Kyselyn mukaan 31 % suomalaisista aikoo tehdä nykyistä enemmän vapaaehtoistyötä tulevaisuudessa. Tämä on hieno suunta! Tulos on myös samassa linjassa aikaisempien tutkimustemme kanssa: suomalaisten into tehdä vapaaehtoistyötä on kasvanut viime vuosina reippaasti.

Vapaaehtoistyö on vahvistamassa asemiaan myös työpaikoilla. Yhä useammat työpaikat antavat työntekijöilleen mahdollisuuden tehdä vapaaehtoistyötä työajalla, esimerkiksi 1-2 päivänä vuodessa. Kyselyn mukaan 12 % suomalaisista on tehnyt vapaaehtoistyötä työajalla ja 60 % olisi kiinnostunut tekemään. Myös yrityksissä vaikuttaa olevan halua työntekijöiden vapaaehtoismahdollisuuksia lisäämiseen, joten tulevina vuosina luvut tulevat todennäköisesti kasvamaan.

Monia vapaaehtoistoiminnan parissa työskenteleviä mietityttää, kuinka suuri osa vapaaehtoistyöstä tehdään tulevaisuudessa netissä ja kuinka paljon kasvotusten. Kyselyn mukaan netissä tehtävä vapaaehtoistyö näyttäisi kasvattavan jonkin verran suosiotaan tulevaisuudessa. 16 % kyselyn vastaajista kertoo, että he tekisivät mieluiten vapaaehtoistyötä netin välityksellä. Toisaalta 43 % haluaa tehdä vapaaehtoistyötä mieluummin kasvotusten ja 41 % ei vielä osaa sanoa. Tilausta monenlaiselle vapaaehtoistyölle näyttäisi siis olevan jatkossakin.

Vapaaehtoistoiminnan arvo tulevaisuudessa

SuomiAreenan ensimmäinen päivä lähti käyntiin vauhdikkaasti keskustelutilaisuudella ”Mikä on vapaaehtoistoiminnan arvo tulevaisuuden yhteiskunnassa”. Mukana paneelissa olivat perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen, tulevaisuuden tutkija Aleksi Neuvonen ja Lassila & Tikanojan yhteiskuntasuhdejohtaja Jorma Mikkonen sekä Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Leo Stranius.

Keskustelussa nostettiin useaan otteeseen esiin vapaaehtoistoiminnan merkittävyys yhteiskunnassa. Vapaaehtoistyö nähtiin erinomaisena keinona ratkaista yhteiskunnallisia haasteita, vahvistaa integroitumista yhteiskuntaan ja kasvattaa merkityksellisyyden tunnetta. Vapaaehtoistyö on ollut monelle panelistille myös henkilökohtaisesti merkittävä asia. Esimerkiksi ministeri Kiuru on ollut vapaaehtoisena monessa järjestössä.

– En olisi tällainen ihminen ilman vapaaehtoistyötä. Välittäminen on aina ollut minulle tärkeää, Kiuru totesi paneelikeskustelun alussa.

Tulevaisuuden tutkija Aleksi Neuvonen nosti esiin vapaaehtoistoiminnan merkitystä yhteiskunnallisten haasteiden ratkomisessa. Monet yhteiskunnalliset avaukset ovat syntyneet juuri vapaaehtoistoiminnan piirissä ja vakiinnuttaneet myöhemmin asemansa yhteiskunnassa. Näin tulee todennäköisesti olemaan myös tulevaisuudessa. Yhteiskunta muuttuu kiivasta tahtia ja edessämme on suuria haasteita ilmastonmuutoksesta globaaliin muuttoliikkeeseen, joiden ratkomisessa vapaaehtoistoiminnalla voi olla merkittävä rooli.

Myös yrityksissä tehtävä vapaaehtoistyö puhututti panelisteja. Lassila & Tikanojan yhteiskuntasuhdejohtaja Jorma Mikkonen kertoi siitä, miten työntekijöiden motivaatiota ja sitoutumista työhön on pyritty vahvistamaan tarjoamalla työntekijöille mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä työajalla. Mikkosen näkemys on, että vapaaehtoistoiminnan kautta voidaan vahvistaa työn merkityksellisyyttä ja työssä jaksamista. Lisäksi vapaaehtoistyöhön kannustaminen on osa yrityksen yhteiskuntavastuuta ja vuorovaikutusta ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Vapaaehtoistoiminnan onnenpyörä innosti hyviin tekoihin

Maanantainen keskustelutilaisuus oli hyvä startti SuomiAreenaan ja keskustelut vapaaehtoistoiminnan tulevaisuudesta jatkuivat vielä koko viikon ständillämme Porin torilla. Toripaikalla niin lapset kuin aikuisetkin pääsivät pyöräyttämään vapaaehtoistoiminnan onnenpyörää, josta sai haasteen kokeilla jotakin vapaaehtoistehtävää. Onnenpyörän suosio oli suuri ja pyörälle riitti pyörittelijöitä aamusta iltaan! Hyviä tekoja ja inspiraatiota vapaaehtoistyöhön löytyi jälleen tuhansille ihmisille!

Maanantain keskustelutilaisuus on kokonaisuudessaan katsottavissa MTV:n nettisivuilla.

Teksti: Aino Kostiainen

Kansalaisareena ry

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan