Keväällä seisoin ensimmäistä kertaa elämässäni mielenosoituksessa. Käsissäni kyltti, ympärilläni ihmisiä puolustamassa järjestöjen rahoitusta. Demokratian parissa useita opiskelu- ja työvuosia viettäneenä tilanne tuntui yhtä aikaa luontevalta ja hieman hassulta, sillä en ollut koskaan aiemmin osallistunut mielenosoitukseen.
Tapahtuma herätti pohtimaan omaa demokratiaan kasvamisen polkuani. Vaikka tämä oli ensimmäinen kertani kadulla vaikuttamassa, olin harjoitellut demokratiaa koko elämäni. Demokratian oppitunnit eivät nimittäin alkaneet korkeakouluopinnoissa tai työelämässä, vaan paljon aikaisemmin.
Sisäänheittotuotteena pulla
Yläkoulussa tukioppilaana opin kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja sovittelemaan ristiriitoja. Pääsin tutustumaan toiseen kulttuuriin, kun vierailimme ystävyyskoulussa ulkomailla ja myöhemmin majoitimme vieraita omiin koteihimme. Huomasin, että erilaisuus ei ole uhka, vaan mahdollisuus oppia uutta.
Seurakunnan isostoiminnassa opin kantamaan vastuuta. Ensimmäistä kertaa huomasin, ettei yhteisöjen toiminta pyöri itsestään. Joku suunnittelee, järjestää, kuuntelee ja huolehtii siitä, että kaikilla on hyvä olla.
Lukiossa päädyin opiskelijakunnan hallitukseen melko perinteisellä ilmaisen pullan houkutuksella. Pulla tuli syötyä nopeasti, mutta toiminta vei mukanaan vuosiksi. Opiskelijakunnassa ja järjestöaktiivina opin kokoustamaan, kirjoittamaan päättäjille, ottamaan kantaa, järjestämään tapahtumia ja rakentamaan yhteistä näkemystä erilaisten ihmisten välillä. Opin luottamaan taitoihin ja siihen, että minullakin on oikeus ja mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin.
Kovaäänisin ei ole vaikuttavin
Jälkikäteen ajateltuna mieleeni nousee ennen kaikkea ymmärrys siitä, että vaikuttaminen ei ole sitä, että huutaa kovimmin. Vaikuttaminen on kuuntelemista, keskustelutaitoja ja yhteistyötä.
Nuorena aikuisena osallistuin Pelastakaa Lapset ry:n Sporttikummitoimintaan. Lähdin mukaan auttaakseni lapsia liikkumisen pariin, mutta lopulta sain itse vähintään yhtä paljon takaisin. Kaksi pientä harrastuskaveria opettivat minulle konkreettisesti, mitä osallisuus yhteisestä hyvästä tarkoittaa. Aina merkityksellisin vaikuttamisteko ei ole suuri kampanja tai näkyvä puheenvuoro, vaan joskus se on sitä, että ilmestyy paikalle kerrasta toiseen ja osoittaa toiselle ihmiselle hänen olevan tärkeä.
Tukioppilaana opin kuuntelemaan, isosena vastuuta ja opiskelijakunnassa vaikuttamaan. Sporttikummina toimiminen osoitti, että yhteiskunta rakentuu ihmisten välisistä suhteista. Nämä kaikki kuuluivat omaan demokratiakasvatuksen polkuuni.
Demokratiaa harjoittelemassa
Vapaaehtoistoiminta onkin ehkä parasta demokratian harjoittelua, mitä yhteiskunnassamme on tarjolla. Siinä kohdataan erilaisia ihmisiä, keskustellaan, ratkotaan ongelmia ja edistetään itselle tärkeitä asioita. Välillä se tarkoittaa osallistumista mielenosoitukseen, välillä yksinäisen ihmisen kanssa kuulumisten vaihtamista. Se on yksi harvoista paikoista, joissa ihmiset tulevat yhteen ilman vastakkainasettelua, ilman pakkoa ja ilman tarvetta hyötyä itse.
Suomen demokratia ei ole syntynyt yksinään virastoissa tai eduskunnassa. Se on rakentunut kansanliikkeissä. Martoissa, nuoriso- ja urheiluseuroissa, työväenyhdistyksissä, seurakunnissa ja lukemattomissa muissa yhteisöissä ihmiset ovat vuosikymmenten ajan oppineet kokoustamaan, äänestämään, keskustelemaan, tekemään kompromisseja ja vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Siksi järjestöt eivät ole demokratian sivutuote. Ne ovat yksi sen kivijaloista.
Hyvällä tavalla koukussa
On helppoa puhua hillotolpista, järjestörälssistä tai siitä, että vapaaehtoiset tekevät työntekijöiden työt, jos ei ole koskaan ollut mukana toiminnassa itse. Oma kokemukseni on täysin toisenlainen. Olen nähnyt ihmisiä, jotka käyttävät aikaansa, osaamistaan ja energiaansa yhteisen hyvän eteen ilman pakkoa. Ja heidän rinnallaan on työntekijöitä, jotka tekevät kaikkensa vapaaehtoisten eteen ja mahdollistavat laadukkaan vapaaehtoistoiminnan.
Vapaaehtoistoimintaan pääsee helposti mukaan. Jos et ole vielä kokeillut, suosittelen lämpimästi. Esimerkiksi osoitteesta vapaaehtoistyö.fi voi löytää itselleen sopivan tavan osallistua.
Loppuun kuitenkin pieni varoituksen sana. Vapaaehtoistoimintaan saattaa jäädä koukkuun. On mahdollista, että löydät yhteisön, merkityksellisyyden kokemuksen ja arvostuksen, joista ei haluakaan enää luopua. Se on niitä harvoja koukkuja, joita uskaltaa suositella muillekin.
Laura Mäkäläinen
Kansalaisareenan kansalaistoiminnan päällikkö