Hyppää sisältöön

VerkkoAreenan suomenkielinen lukijakysely sulkeutui, mutta kieliversioihin ehtii vielä vastata

VerkkoAreenan suomenkielinen lukijakysely poiki yhteensä 9 vastausta ympäri Suomea. Vastanneista 5 ilmoitti lukevansa VerkkoAreenaa harrastusroolissa ja 4 työroolissa. Viisi tärkeintä aihetta vastausten perusteella oli kansalaistoimintaan liittyvät ajankohtaisaiheet, vapaaehtoistoimintaan liittyvät tarinat, osallistumismahdollisuuksia ruohonjuuritasolla esittelevät aiheet, hanke-esittelyt ja ruohonjuuritason toimintaan liittyvät tarinat.

Kun 5 oli paras ja 1 huonoin arvosana, juttujen luettavuus sai keskiarvoksi 3,33 ja juttujen pituus 3,78. Aiheiden kiinnostavuuden keskiarvoksi tuli 3,67. Ammatissaan/harrastuksessaan VerkkoAreenan hyödyntäminen sai keskiarvoksi 2,89. Kaksi vastanneista oli valmis kirjoittamaan VerkkoAreenaan myös itse.

Erään vastaajan mielestä VerkkoAreenaa voisi kehittää useiden vapaaehtoisryhmien yhteiseksi julkaisuareenaksi. Myös tutkimuksia voisi hänen mukaansa referoida. Kiitokset kaikille vastanneille!

Lukijakyselyyn vastanneiden kesken arvottiin elokuvalippuja. Kaikki voittajat saivat kaksi lippua/hlö. Voittajat olivat:

Merja Hakala, Tampere

Anne Laimio, Jämsänkoski

Elina Salo-Orkamaa, Tampere

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan