Hyppää sisältöön

Vuoden vapaaehtoinen 2021 -kampanja käynnistyy 9.8.2021

Kahdeksas Vuoden vapaaehtoinen -kampanja käynnistyy tänään 9.8. Kansalaisareena hakee Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi henkilöä, joka esimerkillään inspiroi muita vapaaehtoistoiminnan saralla.

Vapaaehtoistoiminta elää yhteiskunnallisten muutosten mukana. Erilaiseen tilanteeseen mukautuminen on synnyttänyt luovia toimintamalleja ja innostanut mukaan uusia vapaaehtoisia. Pandemia-aika on synnyttänyt lukuisia uusia tapoja osallistua kansalaistoimintaan.

Vuoden vapaaehtoinen voi olla pitkän linjan vapaaehtoistoimija tai uusi tulokas.  Hän toimii vapaaehtoisena sydämellä ja innostaen missä päin Suomea tai millä alalla tahansa. Hän voi olla yhteisön kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä, siltojen rakentaja, erilaisten kohtaamisten synnyttäjä tai muuten ansioitunut ja aktiivinen vapaaehtoinen. Vuoden vapaaehtoiseksi ei voi valita henkilöä, joka saa hyväntekeväisyystyöstään myös rahallista korvausta (esim. vapaaehtoistyötä tarjoavan järjestön työntekijä).

Ehdota palkinnon saajaa

Kuka tahansa – niin yksityishenkilö kuin yhteisökin – voi ehdottaa Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaa Kansalaisareenan verkkosivuilla. Ehdotusaika päättyy 9.9.2021.

Ehdotusten pohjalta suoritetaan yleisöäänestys 1.–29.10. Valitsijaraati valitsee Vuoden vapaaehtoisen 2021 yleisöäänestyksen kymmenen kärjen joukosta. Vuoden vapaaehtoinen julkistetaan ja palkitaan kansainvälisen Vapaaehtoisten päivän alla 3.12.2021.

Kampanjan tavoitteena on lisätä vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä. Palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.

Vuoden vapaaehtoinen 2020 -palkinto jaettiin Paula-Sirkka Vähämäelle.

Lisätiedot:

Outi Platan: outi.platan(at)kansalaisareena.fi (Pinja Nieminen, pinja.nieminen(at)kansalaisareena.fi 13.8.–20.8.2021)

www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen/

Vuoden 2021 valitsijaraati

Antti Rajala, Kansalaisareenan ja raadin puheenjohtaja, erikoissuunnittelija kulttuuri- ja osallisuuspalvelut, Jyväskylän kaupunki

Paula-Sirkka Vähämäki, Vuoden vapaaehtoinen 2020

Pirkka-Pekka Petelius, Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän puheenjohtaja

Jenni Rotonen, bloggaaja, viestintäammattilainen

Laura Serkosalo, toiminnanjohtaja, Nuoren Voiman Liitto

Maria Wakeham-Hartonen, erityisasiantuntija, Demokratia- ja julkisoikeusosasto, Oikeusministeriö

Susanna Winter, kriisipuhelintoiminnan päällikkö, MIELI Suomen Mielenterveys ry

Kamilla Sultanova, puhuja, juontaja, monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden (D&I) asiantuntija

Jaana Laurila, johtaja, seura- ja jäsentoimintayksikkö, Suomen Olympiakomitea ry

Petra Bärlund-Hämäläinen, hyvinvointikoordinaattori/välfärdskoordinator, Porvoon kaupunki/Borgå stad

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan