Olen viettänyt kuluneen vuoden hieman eri tavalla tulevaisuuksien parissa kuin aiemmin. Siirryin helmikuussa tieteellisen yhdistyksen pyörittämisestä tutkailemaan järjestöalaa, aloittaessani Kansalaisareenan Kohti tulevaa -ennakointihankkeen projektipäällikön tehtävissä. Ensimmäiset seitsemän kuukautta ovat kiitäneet kuin siivillä! Seuraavassa muutamia huomioitani ja mietteitäni tähänastisesta työrupeamasta.
Kuluneina kuukausina olen yhdessä kollegani Anyara G. Wisen kanssa järjestänyt webinaareja, fasilitoinut työpajoja sekä myös osallistunut useaan muuhun tulevaisuuksia käsittelevään tilaisuuteen. Olen saanut käydä mielenkiintoisia ja ideoita säkenöiviä keskusteluja niin kollegojen kuin yhteistyökumppaneiden ja muiden tilaisuuksiin osallistuneiden kanssa. Nämä ajatustenvaihdot ovat opettaneet minulle paljon siitä, miten järjestösektorilla voidaan, toimitaan ja unelmoidaan.
Mitä olen huomannut? Ainakin sen, kuinka huikean paljon Suomessa toimitaan ja halutaan toimia yhteisen hyvän puolesta. Niin vapaaehtoiset kuin esim. järjestösektorin työntekijätkin ovat motivoituneita, osaavia ja tekemästään innostuneita. Innostus on ehdottomasti tarttunut minuunkin, vaikka olemme menneinä kuukausina läpieläneet järjestöjen rahoitushistorian mullistavampia aikoja. Kentältä löytyy tahtoa ja energiaa protestoida sekä samalla pyrkiä löytämään uusia ratkaisuja hyvän tekemisen jatkumisen varmistamiseksi.
Mitä olen muistanut? Yhä uudelleen sen, että tulevaisuuden kuvitteleminen avoimella mielellä vaatii aikaa. Prosessiin ja kanssaosallistujiin tutustuminen, taustatilanteen kartoittaminen, monipuolisten ideoiden kerääminen jne. ei tapahdu hetkessä. Itse asiassa minkä tahansa organisaation tulevaisuusprosessin olisi hyvä jatkua syklisenä, muuttua arjen toimintamalliksi. Tulevaisuus on asenne. Kun ollaan monikriisissä, kiirehtiminen ei tuo ratkaisuja (ks. Báyò Akómoláfé & Marta Benavides), vaikka ripeä toiminta – nyt heti! – tuntuisikin äärettömän tärkeältä. Meidän täytyy ehtiä syventyä haasteisiin, löytää kysymyksiä kysymysten takaa ja ottaa muutama askel taaksepäin nähdäksemme isomman ja kokonaisemman kuvan. Valitaksemme oikean lääkkeen, menetelmän, ratkaisun tilanteeseen. Ja kyllä, aika on rahaa. Meidän tulee investoida sitä tulevaisuus mielessä.
Mitä olen oivaltanut? Sen, että muutoksen hyväksyminen vaatii luottamusta, ja vasta sen jälkeen siitä voi innostua. Kuten hankkeessa olemme käsitettä käyttäneet, muutosluottamus tarkoittaa uskoa siihen, että myös suuren muutoksen jälkeen itsellä on paikka ja merkitys. Ja kun muutosluottamus on tietyllä tapaa maadoittava ja rauhallinen tunnetila, voidaan ajatella tarvittavan myös muutosinnostusta, joka on eteenpäin vievää ja aktiivista. Muutoksen ei kuitenkaan tulisi olla itseisarvo. Jotkin asiat ovat muuttumattomia, tai niin hitaasti muuttuvia, että ne ovat käytännön arjen näkökulmasta muuttumattomia. Tulevaisuustyöskentelyssä on täten tärkeää huomioida sekä muuttuvia että muuttumattomia asioita, ettei muutoshuuma vie meitä mennessään.
Mitä olen pohtinut? Sitä, että tulevaisuutta voidaan itse asiassa ajatella ja käsitellä monin tavoin, ja useat niistä ovat hyödyllisiä jollakin tapaa. Tärkeää onkin siksi miettiä, mihin tulevaisuustyöllä pyritään. Kun halutaan oppia varautumaan mahdollisiin riskeihin, niin tulevaisuuksia on hyvä pohtia laajalla skaalalla, nykyhetkestä ja sen muutosprosesseista lähtien, ja arvioida todennäköisiä – ja yllättäviä – tulevaisuuden skenaarioita, eli mahdollisia polkuja ja lopputulemia. Mutta kun halutaan löytää uusia toimintatapoja, innostaa proaktiiviseen toimintaan tai nostattaa toivoa tulevaan, on hyvä keskittyä hyviin, eli toivottaviin tulevaisuuksiin. Tämän jälkeen voidaan ideoida runsaasti askelia ja päätöksen paikkoja, jotka johdattavat niihin tai ainakin niiden suuntaan.
Sillä tulevaisuus tehdään – tai jätetään tekemättä. Jokainen pieni valinta, kuten lenkille lähteminen tai uuden harrastuksen kokeileminen, vaikuttaa tulevaan itseesi. Samoin tekemättä jättämiset vaikuttavat siihen, minkälaisessa tulevaisuudessa me henkilökohtaisesti, organisaationa ja ihmiskuntana tulemme huomenna elämään.
Myönteisten tulevaisuuksien ideointi nähdään joskus naiivina, todellisuudesta täysin erillään olevana ajanhukkana. Mutta jos järjestöiltä ja kansalaisyhteiskunnan muilta toimijoilta loppuu innostus, motivaatio ja muutosluottamus, niin kolmannella sektorilla ei ole tulevaisuutta. Realiteetit ovat meillä kaikilla tiedossa. Joskus negatiiviset uutiset esim. maailman epäreiluudesta tai toimintatukien leikkauksista saavatkin aikaan meissä aktiivisen toiminnan ryöpsähdyksen, kun turhautumisen taso nousee tarpeeksi, ja energiaa vielä riittää. Mutta paras ja kestävin tapa rakentaa tulevaisuuksia on toivon ja yhteistyön kautta. Se ei ole naiivia, vaan rohkeaa.
Tällaisia olen pohtinut, oppinut ja kokenut todeksi tänä keväänä, Kohti tulevaa –hankkeessa. Meillä on vielä syksy aikaa saada hanke pakettiin – minkä jälkeen tulevaisuusteemat jäävät Kansalaisareenan toimintaan kantavaksi perusvireeksi.
Tervetuloa mukaan tuleviin tilaisuuksiimme sekä loppuvuodesta tutustumaan myös hankkeen koottuihin tulevaisuustyökaluihin!
Jatketaan parempien tulevaisuuksien tekemistä, yhdessä.
Teksti: Hazel Salminen, projektipäällikkö, tulevaisuusasiantuntija, Kohti tulevaa -hanke, Kansalaisareena
Kuva: Anna Nuorlehto, käsitelty.