Hyvinvointi on vastavuoroinen ilmiö, jossa yksilö vaikuttaa yhteisöön ja yhteisö yksilöön. Panostamalla jäsentensä hyvinvointiin yhteisö voi kasvattaa oman toimintansa vaikuttavuutta ja vetovoimaa. Tällöin jäsenet haluavat myös antaa yhteisölle parastaan. Hyvinvoiva yhteisö on kaikkien etu.
Jääkiekon MM-kisat toteutettiin vuonna 2022 Tampereella ja Helsingissä. Kisojen toteuttamiseen osallistuneen vapaaehtoisen mukaan vapaaehtoisten parissa vallitsi hyvä, innostunut yhteishenki. Vapaaehtoisina oli monenlaisia ja monen ikäisiä ihmisiä. Vapaaehtoiset kokivat ylpeinä työskentelevänsä yhteisen tavoitteen eteen ja tuottavansa iloa suurelle joukolle ihmisiä. (Jousilahti, Alanko & Frilander 2022.)
Edellä kuvatussa esimerkissä toteutuvat monet hyvän yhteisön tunnusmerkit. Miten vapaaehtoistoiminnan yhteisöä voidaan rakentaa niin, että yhteisöön on houkuttelevaa liittyä ja me-henki hehkuu myös ulospäin?
Millainen on hyvinvoiva yhteisö?
Kansalaisareenan oman kokemuksen mukaan hyvä yhteisö on psykologisesti turvallinen, myötätuntoinen ja arvostava. Yhteisön jokainen jäsen pääsee käyttämään voimavarojaan yhteisen hyvän edistämiseksi. Täydellisen hyvinvoivaa yhteisöä ei varmasti löydy mistään: yhteisön toimintaan kuuluu kukoistusvaiheita mutta myös notkahduksia ja suvantoja.
Ongelmia ja konflikteja esiintyy aina, koska yhteisöihin hakeutuvilla ihmisillä on väistämättä välillä myös ristiriitaisia tavoitteita ja tarpeita. Toisaalta ongelmien ja konfliktien esiin nouseminen on aina mahdollisuus kehittää yhteisöä yhä toimivammaksi. Psykologisesti turvallinen yhteisö ei tuomitse jäseniään virheistä vaan huomioi ne oppimisen paikkoina (Rinne 2021).
Luontevimmillaan tällainen yhteisö on täynnä tekemistä ja dialogia. Yhteisö rakentuu ihmisten välisissä keskusteluissa: ihmiset tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Se on täynnä yksittäisiäkin pieniä tekoja, joissa yksilö valitsee puhumisen vaikenemisen sijaan tai antaa palautetta toiselle. Yhteisö on alati valmis auttamaan toisiaan. Yhteisössä uskalletaan nostaa epävarmojakin asioita yhteiseen käsittelyyn ja kokeilla uusiakin asioita ja toimintatapoja.
Millainen yhteisö ei ole hyvinvoiva?
Yhteisön toimintakulttuurissa voi olla näkymättömiä oletuksia ja kirjoittamattomia sääntöjä, jotka haittaavat yhteisön jäsenten hyvinvointia. Toimintakulttuuri voi olla niin arkista ja toistuvaa, ettei sitä oikein osata edes sanoittaa.
Jos haitalliset toimintatavat ovat muodostumassa osallistujien hyvinvoinnin ja koko yhteisön toiminnan esteeksi, on toimintakulttuuria syytä lähteä määrätietoisesti tutkimaan ja rakentamaan yhdessä uudelleen. Koko yhteisön tulisi osallistua muutoksen toteuttamiseen. (Ypyä 2020.)
Seuraavat merkit voivat kertoa siitä, että yhteisö ei tue jäsentensä hyvinvointia:
- Yhteisössä esiintyy sisäpiirejä, joihin uudet ihmiset eivät pääse mukaan.
- Osa ihmisistä jätetään huomioimatta tai heidän ehdotuksensa ohitetaan.
- Osa ihmisistä on riitautunut, eivätkä he puhu toisilleen lainkaan.
- Selän takana puhutaan toisista pahaa.
- Kokoontumisissa ilmaistaan negatiivisia tunteita sanattomasti.
- Yhteisössä esiintyy marttyyrimielialaa: ”Minä joudun taas hoitamaan kaiken yksin.”
Jäsenten hyvinvointiin voivat toki vaikuttaa haitallisesti monet muutkin tekijät heidän elämässään. Nämä on syytä erottaa siitä, mitä asioille voidaan tehdä yhteisön sisällä. Toisaalta näistäkin tekijöistä on mahdollisuuksien mukaan hyvä puhua. Maailmantilanne, muutokset lähiympäristössä tai muut yhteisön jäseniä puhututtavat ongelmat voivat tuntua siedettävämmiltä, kun niihin liittyvistä tunteista voi puhua tuttujen ihmisten kanssa.
Mikä synnyttää ja kannattelee yhteisöllisyyttä?
Yhteisöön on helppo liittyä silloin, kun sen sanat ja teot kertovat samaa asiaa: sinä kuulut tänne.
Von Essen & Simonen 2020
Yhteisöllisyyden voisi kuvitella olevan yhteisöissä itsestään selvää. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Yhteisöllisyyttä syntyy ikään kuin luonnostaan silloin, kun ihmiset ovat kiinnostuneita samoista asioista ja ottavat aktiivisesti kontaktia toisiinsa.
Riitta Birckin (2020) mukaan yhteisöllisyys voi vaatia enemmän vaivannäköä silloin, kun ihmisiä ei heti tunnu yhdistävän mikään yhteinen nimittäjä. Yhteisöllisyyden syntyminen edellyttää, että ihmisten välille syntyy tuttuutta, luottamusta, välittämistä ja yhdessä viihtymistä.
Jotta yhteisöllisyys alkaisi juurtua, yhteisön arkeen täytyy luoda sellaisia käytäntöjä, jotka alkavat kasvattaa yhteisöllisyyttä itsestään. Yhteisöllisyyttä voi myös suunnitella, mutta suunnitelma on tärkeää tehdä yhdessä niiden ihmisten kanssa, joita se koskee. Varsinaisia yhteisöllisyystoimijoita ovat nimittäin yhteisön jäsenet itse.
Yhteisö- tai vapaaehtoistoiminnan koordinaattori voi luoda kohtaamisen paikkoja ja auttaa yhteisöä luomaan rutiineja, jotka kannattelevat yhteisöllisyyttä. Hän ei voi etukäteen tietää, alkaako yhteisöllisyyttä syntyä. Tärkeää on oikeassa kohdassa vetäytyä taustalle, sillä muuten yhteisöllisestä toiminnasta tulee työntekijävetoista ja se loppuu, kun työntekijä poistuu.
Joka tilanteessa kannattaakin miettiä, miten voi yhyttää ihmisiä tutustumaan toisiinsa. Oleellista on saada ihmiset kohtaamaan kasvokkain ja keskustelemaan toistensa kanssa myös kahden kesken tai pienemmissä ryhmissä. Ellei ihmisiä ohjaa liittymään uusiin ihmisiin, he keskustelevat jo valmiiksi tuttujen kanssa.
Mikään yksittäinen tekijä ei takaa sitä, että yksilö kiinnittyy johonkin yhteisöön. Pirjo Von Essenin ja Saara Simosen (2020) mukaan sillä, että jokainen saadaan kokemaan itsensä tervetulleeksi, kuunnelluksi ja arvokkaaksi osaksi yhteisöä, päästään kuitenkin jo pitkälle.
Voit edistää yhteisöllisyyttä pienillä teoilla:
- Toivota uudet ihmiset tervetulleeksi.
- Tervehdi kaikkia.
- Kysy kuulumisia ja ole kiinnostunut toisista.
- Esittele ihmisiä toisilleen ja kerro samalla, miten olette tutustuneet.
On hyvä varmistaa, että virallisen agendan ulkopuolisiin kohtaamisiin on riittävästi aikaa. Myös tavoitteelliseen tekemiseen voi lisätä elementtejä, joissa erilaiset ihmiset kohtaavat ja tutustuvat toisiinsa suunnittelun ja tekemisen ohella. (Birck 2020.)
Yhteisöllisyyden kokemukseen ei tarvita välttämättä jatkuvaa aktiivista vuorovaikutusta. Ihmiset ovat erilaisia, joten toisille yhteisöllisyyden kokemukseen riittää vähemmän intensiivinen vuorovaikutus. Yhteisöllisyyttä ei vahvista ainoastaan sanominen vaan myös tekeminen. Tekemisen kautta voi kokea yhteisöllisyyttä, vaikka ääneen ei sanottaisi paljoakaan.
Kaipaatko lisää vinkkejä yhteisöllisyyden kehittämiseen?
Psykologinen turvallisuus yhteisössä
Psykologisesti turvallinen yhteisö sallii moniäänisen olemisen. Se ei ole mikään malliorganisaatio, vaan se hyväksyy toimijat sellaisena kuin he ovat. Psykologisesti turvallisessa yhteisössä uskalletaan puhua. Jokainen voi tuoda esille uusia ideoita, kertoa keskeneräisistä ajatuksista, kysyä kysymyksiä, pyytää apua ja kertoa epäonnistumisesta ilman, että tarvitsee pelätä tulevansa nolatuksi. (Rinne 2021.)
Tutkimusten mukaan yli 75 % ihmisistä tarvitsee hyvän yhteyden toisiinsa ennen kuin he voivat rohkaistua puhumaan. Kun ihminen ei koe oloaan turvalliseksi, hän sensuroi sanojaan. Vasta kun oma olotila koetaan turvalliseksi, myös yhteinen kehittäminen ja kokeilu voivat alkaa. Tällaisessa organisaatiossa uskalletaan antaa palautetta ja oppia siitä, tarjotaan apua helposti toisille sekä uskalletaan sanoa ei ja muutenkin huolehtia omista rajoista ja omasta hyvinvoinnista. (emt.)
Psykologista turvallisuutta vapaaehtoisyhteisössä lisäävät seuraavat teot:
- Tunteita ilmaistaan sanallisesti. Kenenkään ei tarvitse arvailla toisten tunteita ja ajatuksia.
- Asioita, jotka vaivaavat, uskalletaan ottaa puheeksi.
- Asioista puhutaan suoraan niiden kanssa, joita se koskee. Toisista puhutaan selän takana vain hyvää.
- Jokaisen ehdotukset, ajatukset ja toiveet otetaan vakavasti.
- Mielipiteitä tuodaan esille loukkaamatta muita.
- Apua ja tukea voi pyytää matalalla kynnyksellä.
- Kiitos-sana on päivittäisessä käytössä.
Yhteiset, kaikkien tiedossa olevat pelisäännöt ja selkeä tiedotus esimerkiksi jokaisen kokoontumisen tarkoituksesta auttavat osallistujia ennakoimaan tilanteita. Monille tuo turvaa sekin, että jatkuvasti ei tapahdu yllättäviä, odottamattomia asioita. Uudet yhteisön jäsenet onkin hyvä perehdyttää vapaaehtoistehtävän ohella yhteisön toimintakulttuuriin. Toimintakulttuuria kannattaa myös tarkastella kriittisesti ja ottaa uudet kehittämisideat vastaan.
Psykologista turvallisuutta lisää myös se, että kaikki tietävät, miksi ovat mukana yhteisössä ja että kaikki pystyvät allekirjoittamaan yhteisön arvot. Kun kaikki sisäistävät yhteisön päämäärän ja se koetaan innostavaksi, on yhdessä toimimiselle vankempi pohja.
Yhteisön päämäärä löytyy jo yhteisön toiminnan tarkoituksesta, ja sitä syventää yhteisön strategia. Jäseniä kannattaa pyytää sanoittamaan yhteisön päämäärää ja arvoja myös omin sanoin sekä pohtimaan, miten ne kiinnittyvät jäsenten omaan elämään.
Kaipaatko harjoitusta arvoista ja niiden mukaisesta toiminnasta keskustelemiseen?
Dialogisuus ja kuuntelutaidot lisäävät vapaaehtoisten keskinäistä ymmärrystä
Yhteisön psykologista turvallisuutta lisäävät sen jäsenten hyvät kuuntelutaidot sekä pyrkimys dialogiin. Toisaalta psykologinen turvallisuus on edellytys laadukkaan dialogin käymiselle. Dialogi nimittäin lisää ymmärrystä parhaiten silloin, kun tunteet ja kokemukset saavat tulla esille.
Dialogi on keskustelua, jonka tavoitteena on ymmärryksen lisääminen asioista, toisista ja itsestä. Se on yhdessä ajattelua, jossa jokaisella on mahdollisuus tulla kuulluksi. Dialogissa tavoitteena ei ole väitellä tai vakuuttaa ketään. (Laaksolahti & Alhanen 2018.)
Dialogiin ei kannata pyrkiä silloin, kun tavoitteena on esimerkiksi ohjeistaa vapaaehtoisia tai tehdä nopeita päätöksiä tulevaa tapahtumaa varten. Vapaaehtoistoiminnassa dialogia voi kuitenkin hyödyntää silloin, kun halutaan lisätä osallistujien ymmärrystä jostakin aiheesta ja toinen toisistaan.
Dialogin voi käynnistää esittämällä dialogisia kysymyksiä:
- Esitä kysymyksiä, jotka auttavat ymmärtämään paremmin käsiteltävää asiaa, toista ihmistä tai itseäsi.
- Esitä sellaisia kysymyksiä, jotka ovat muodoltaan avoimia (”Kerro, mitä ajattelet…”) eivätkä suljettuja (”Onko sinun mielestäsi…”). Suljettuihin kysymyksiin voi vastata vain sanoilla kyllä tai ei, eivätkä ne vie keskustelua eteenpäin.
- Esitä aidosti uteliaita kysymyksiä. Älä johdattele. Kiinnitä kysymyksellä huomio keskustelukumppaniisi, älä itseesi.
Dialogiin laskeutuminen edellyttää aina kykyä kuunnella. Tarkkaavainen kuunteleminen on nykyihmiselle vaativaa, sillä keskittymiskykymme on koetuksella. Tyypillisessä keskustelussa tuodaan kyllä esille omia näkemyksiä, mutta ei välttämättä osata kuunnella kunnolla, mitä toinen sanoo. (Murphy 2020.)
Rauhallinen ympäristö ja kiireetön aikataulu parantavat kuuntelun onnistumista. Älylaitteet kannattaa vaientaa ja siirtää ulottumattomiin.
Aktiivinen kuuntelu on tärkeää erityisesti silloin, kun henkilö on jonkin tunnetilan vallassa ja hänellä on tarve tulla kuulluksi. Silloin ei kannata tuputtaa neuvoja tai tarjota heti ratkaisua asiaan. Kun tunnetila saadaan purettua, on paljon hedelmällisempää etsiä ratkaisuja yhdessä.
Kaipaavatko vapaaehtoisyhteisösi kuuntelutaidot kehittämistä? Hyödynnä tästä oppaasta löytyviä harjoitteita:
Lähteet ja lisätietoa:
Alhanen, Kai. 2016: Dialogi demokratiassa. Gaudeamus.
Birck, Riitta. 2020: Pieni yhteisöllisyysopas – vinkkejä yhteisöllisyyden kehittämiseen (pdf).
Laaksolahti, Hannele & Alhanen, Kai. 2018: Erätauko-kouluttajan opas (pdf).
Murphy, Kate. 2020: Et taida kuunnella – Miksi kuunteleminen on tärkeää ja miten se muuttaa meitä. WSOY.
Rinne, Nina. 2021: Rohkea organisaatio – Turvallinen työyhteisö menestyy. Helsinki: Alma Talent.
Von Essen, Pirjo ja Simonen, Saara. 2020: Rohkaisukirja vieraanvaraisuuteen (pdf).
Puolitaival, Satu; Porthén, Anne & Salmela, Marjo. Opas vapaaehtoisten hyvinvointiin. Kansalaisareenan julkaisuja 2/2022.