Hyppää sisältöön

Ohjeet järjestön vastuullisuusohjelman laatimiseen

Tässä osiossa ohjeistamme, miten voit laatia järjestöllesi vastuullisuusohjelman, joka huomioi kestävyyden eri osa-alueet. Käytämme pohjana Savonia Ammattikorkeakoulun julkaisua Pienyrittäjän vastuullisuusopas, jota olemme soveltaneet vastuullisuusohjelman laatimisen prosessiin. Painopiste ohjeissa on järjestöissä, mutta myös muut yhteisöt voivat laatia oman vastuullisuusohjelmansa ohjeidemme avulla.

Vastuullisuusohjelman työpohjamme huomioi erityisesti vapaaehtoistoiminnan näkökulman. Suosittelemme kuitenkin, että vastuullisuusohjelmalla läpivalaistaan järjestön koko toiminta, sillä vapaaehtoisia varmasti kiinnostaa, onko organisaatio sellainen, jonka arvojen ja toiminnan takana he voivat seistä.

Mikään ei kuitenkaan estä käynnistämästä vastuullisuusajattelua pienemmällä porukalla vaikkapa vapaaehtoisten kesken. Ajattelu- ja toimintatavat, jotka yleistyvät järjestön vapaaehtoistoiminnassa, voivat myöhemmin levitä koko järjestöön.

Vastuullisuusohjelma toimii myös pohjana vastuullisuusviestinnälle, jota käsitellään tarkemmin tämän oppaan seuraavassa osiossa Vastuullisuusviestintä vapaaehtoistoiminnassa.

Tämän osion sisältö:

Mitä vastuullisuusohjelma sisältää?

Vastuullisuusohjelma avaa järjestösi toiminnan tarkoitusta ja vaikutusta sekä suhdetta ekologiseen, sosiaaliseen ja hallinnolliseen kestävyyteen. Vastuullisuusohjelmassa määritellään kunkin kestävyyden ulottuvuuden osalta toiminnan tärkeimmät näkökulmat ja asetetaan tavoitteita sille, kuinka näiden näkökulmien kehittymistä seurataan.

Vastuullisuusohjelman teemoiksi voidaan valita ne teemat, jotka järjestösi näkee merkittävimmiksi.

Teemojen olennaisuutta voi arvioida pohtimalla esimerkiksi seuraavia asioita:

  • Millaisia vaikutuksia (positiivisia tai negatiivisia) järjestölläsi on toimintaympäristöönsä eli ihmisiin, ympäristöön ja talouteen?
  • Mistä syntyvät suurimmat vaikutukset? Mihin järjestösi voi vaikuttaa parhaiten?

Vastuullisuusohjelmaan voi sisällyttää vaikka vain yhden selkeän tavoitteen, jota edistetään pitkäjänteisesti ja jota seurataan. Vastuullisuusohjelman ei tarvitse alussa olla kaikenkattava, sillä sitä voidaan päivittää myöhemmin. Tärkeintä on sitoutua tekemään ainakin yksi järjestölle merkittävä asia.

Vastuullisuutta ovat arvojen mukaiset käytännön teot

Järjestön perustehtävän ja arvojen sekä käytännön vastuullisuustoimien välillä on oltava yhteys. Jos järjestö tekee esimerkiksi ihmisoikeusperustaista työtä, on käytännön toiminnan tasolla huolehdittava työntekijöiden oikeuksista sekä siitä, että syrjintään ja häirintään puututaan kaikessa toiminnassa. Jos taas järjestön perustehtävänä on terveyden edistäminen, on luonnollista sitoutua järjestön omassa toiminnassa ilmastotoimiin ja vaatia niitä myös päättäjiltä.

Vastuullisuustyössä on pidettävä mielessä:

  • suhteellisuudentaju ja toiminta järjestön resurssien puitteissa
  • järjestön perustehtävän selkeys ja kiinnittyminen kirkkaaseen tulevaisuusvisioon
  • miten arvot toteutuvat käytännössä järjestön toiminnassa.

Vastuullisuustyö edellyttää rohkeutta ja riskinottoa. Se antaa myös tilaa vapaudelle ja luovuudelle. Vastuullisuustyössä ei tule ainoastaan miettiä, miten vähennämme toimintamme negatiivisia vaikutuksia tai puutumme ongelmiin silloin, kun niitä nousee esille. Ennen kaikkea kannattaa pyrkiä tunnistamaan, mikä on tai voisi olla juuri meidän positiivinen kädenjälkemme.

Onko toiminnassamme tällä hetkellä tai syntymässä jotakin ainutlaatuista, jonka soisi yleistyvän yhteiskunnassa? Mitä tapahtuisi, jos kestävän ajattelun ja käyttäytymisen mallit sekä toiveikkaat tulevaisuusajatukset lähtisivät leviämään vielä laajemmin lähiympäristöön, yhteiskuntaan tai jopa kansainvälisesti?

Vastuullisuustyö on palkitsevaa, sillä ajan mittaan todennäköisesti havaitaan, että järjestön toiminta on houkuttelevampaa ja vakuuttavampaa. Vastuullisuusvaikutusten tunnistaminen auttaa myös liittämään järjestön työtä yhteiskunnan muiden toimijoiden työhön.

Kestävän kehityksen tavoitteet löytyvät sisään kirjoitettuina monien kuntien ja hyvinvointialueiden sekä valtionavustusta myöntävien tahojen strategioista. Vastuullisuutta vahvistamalla järjestö voi ymmärtää paremmin toimintansa merkityksen kokonaisuuden kannalta ja vakuuttaa myös muut toimijat järjestön merkityksestä.

Siirry seuraavaksi laatimaan organisaatiollesi vastuullisuusohjelmaa. Prosessi etenee erilaisten tehtävien muodossa eteenpäin.

Prosessi vastuullisuusohjelman laatimiseen

Seuraavaksi ohjeistamme vaihe vaiheelta, miten luot järjestösi tai yhteisösi vastuullisuusohjelman. Ennen oman vastuullisuusohjelman laatimista voit tutustua muiden tekemiin ohjelmiin ja saada niistä inspiraatiota. Inspiraatio voi löytyä lähimmän järjestösi ohjelmasta mutta myös ihan muualta.

Nostamme tässä esille muutamia inspiroivia vastuullisuusohjelmia, joita voit hyödyntää omassa työssäsi:

Kun olet tutustunut vastuullisuusohjelmiin, pohdi seuraavia asioita yhteisösi arvojen näkökulmasta ja kirjoita muistiin:

  • Mitä opit tutustumalla yritysten vastuullisuusohjelmiin? Mitä eroavaisuuksia tai yhtäläisyyksiä löysit?
  • Piditkö jostakin erityisen paljon vastuullisuusohjelmissa? Mitkä asiat koit haastaviksi?
  • Millaisia arvoja tunnistit yritysten vastuullisuusohjelmien pohjalta? Ovatko ne sellaisia, joihin itse samaistut?

Vaihe 1: Alkukartoitus

Jokainen organisaatio päättää, mitä vastuullisuus tarkoittaa sen toiminnassa ja miten sitä edistetään – ei ole yhtä ainoaa oikeaa lähestymistapaa. Vastuullisuus on kuitenkin tulevaisuuden toimintaedellytys.

Pohdi aluksi ainakin seuraavia kysymyksiä:

  • Millaisia positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia järjestölläsi on omaan toimintaympäristöönsä eli ihmisiin, ympäristöön ja yhteiskuntaan?
  • Miten haitallisia vaikutuksia pienennetään ja hyviä vaikutuksia kasvatetaan?
  • Miten suuret globaalit haasteet, kuten ilmastokriisi ja luontokato, tulevat muuttamaan organisaatiosi toimintakenttää ja miten tunnistettuja riskejä hallitaan?
  • Miten viestit organisaatiosi vastuullisuudesta tehokkaasti?

Tehtävä 1: Pohdi järjestösi tulevaisuutta Sitran megatrendejä hyödyntämällä

  1. Tutustu Sitran Megatrendeihin.
  2. Mitkä ovat keskeisiä mahdollisuuksia ja haasteita järjestösi näkökulmasta?
  3. Miltä järjestösi tulevaisuus näyttää vuonna 2023 valitsemiesi megatrendien näkökulmasta? Entä vuonna 2050?
  4. Kirjaa ylös riskit ja mahdollisuudet valittujen megatrendien osalta ja pohdi, miten nämä tulisi huomioida järjestösi toiminnassa.

Tehtävä 2: Pohdi järjestösi vaikuttavuutta Agenda 2030 -ohjelman avulla

  1. Pohdi järjestösi toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
  2. Kirjaa ylös, miksi ja ketä varten järjestösi on olemassa. Kenen ongelmia ratkaisette?
  3. Tutustu tarkemmin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin eli Agenda 2030 -ohjelmaan. Kirjaa ylös, mihin näistä tavoitteista organisaatiosi voi vaikuttaa eniten.
  4. Kuvittele tulevaisuus, jossa kestävän kehityksen tavoite on saavutettu. Minkälaisia toimia se on teiltä edellyttänyt?

Tehtävä 3: Pohdi järjestösi toiminnan kestävyyttä työpohjan avulla

Tarkastele seuraavaksi järjestösi toimintaa kestävyyden kolmen osa-alueen kautta (ympäristö, sosiaalinen ja hallinnollinen/taloudellinen kestävyys).

Olemme luoneet tarkastelun avuksi työpohjamallin, johon on koottu kestävään vapaaehtoistoimintaan liittyviä näkökulmia ja kysymyksiä. Kirjaa ylös työpohjaan, millaisia toimenpiteitä ja vaikutuksia nousee esille kullakin kestävyyden osa-alueella. Listaa lisää näkökulmia ja kysymyksiä järjestösi tarpeen mukaan.

Lataa työpohjamalli pdf-muodossa täältä.

Vaihe 2: Vastuullisuusohjelman kuvaus ja teemat

Seuraavaksi työpohjaan kirjatut näkökulmat priorisoidaan. Tarkoitus on valita edistettäväksi ne näkökulmat, joissa vaikuttavuus on suurin. Vastuullisuus on jatkuva prosessi, ja sen täytyy olla tavoitteellista.

Aseta vähintään yksi tavoite jokaiseen kestävyyden osa-alueeseen. Halutessasi voit käyttää työskentelyssä SMART-mallia. Esimerkkejä kestävän kehityksen indikaattoreista löytyy myös Tilastokeskuksen sivuilta.

Voit testata tavoitteita pohtimalla, onko tavoite sellainen:

  • josta voisit kertoa ylpeänä vapaaehtoiselle
  • josta kertomalla voisit houkutella uusia vapaaehtoisia
  • jonka voisit perustella järjestösi kokouksessa tai yhteistyökumppanillesi ja
  • josta tuntuisi hyvältä kertoa työkaverille.

Kun voit vastata ”kyllä” kaikkiin kohtiin, olet lähellä arvojesi mukaisia tavoitteita.

Seuraavaksi kuvataan työpohjamalliin laaditun prosessin mukaiset vaiheet.

Vaihe 3: Vastuullisuustyön edistymisen seuranta

Vastuullisuustyön edistymistä on tärkeää seurata sellaisilla mittareilla, jotka keskittyvät olennaisiin ja merkittäviin näkökohtiin. Vastuullisuusmittarit toimivat toisaalta sisäisenä työkaluna vastuullisuuden johtamisessa. Toisaalta mittarit tarjoavat sidosryhmille ja rahoittajille tietoa järjestön vastuullisuudesta. Järjestö voi hyödyntää seurantaa myös vastuullisuusviestinnässään.

Kirjaa työpohjaan tärkeimmät tavoitteet, mittarit ja toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi.

Lataa työpohjamalli pdf-muodossa täältä.


G. Wise, Anyara; Nuutinen, Sini; Porthén, Anne & Salmela, Marjo. Opas kestävään ja vastuulliseen vapaaehtoistoimintaan. Kansalaisareenan julkaisuja 1/2024.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan