Ladattavat materiaalit
Työkirjat
Tulevaisuuskatsaus – Kohti tulevaisuuskestävämpää vapaaehtoistoimintaa:
Mitä kannattaa huomioida rakentaakseen tulevaisuuskestävämpää järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa? Tulevaisuuskatsaus on työkirjamuotoinen tietopaketti merkityksellisistä muutosilmiöistä järjestö- ja vapaaehtoiskentän kehittäjille. Julkaisu on koostettu Kohti tulevaa -hankkeen tulevaisuusverkoston ensimmäisen toimintavuoden aikana syntyneen tiedon pohjalta. Työkirjan kysymyksiä hyödyntämällä lukija voi pohtia havaintojen vaikutuksia ja mahdollisuuksia suhteessa omaan toimintaan sekä löytää oivalluksia elinvoimaisen vapaaehtoistoiminnan rakentamiseen.
Nuoret tulevaisuuden vapaaehtoisina, vaikuttajina ja kansalaistoimijoina -työkirja:
Nuorten kansalaistoimijuutta tarkasteleva työkirja auttaa järjestöjä kehittämään tulevaisuuskestävämpää vapaaehtoistoimintaa. 2030-luvulle sijoittuvien tulevaisuuskuvien kautta vapaaehtoistoiminnan kehittäjät pääsevät tutkimaan erilaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia, kehittämään tulevaisuusajatteluaan ja systeemisen ajattelun kautta pohtimaan oman organisaationsa toimintaa tässä hetkessä. Lapin Ammattikorkeakoulun Ennakoinnin ja kehittämisen asiantuntija (YAMK) koulutusohjelmassa opiskeleva Ida Kemi tuotti opinnäytetyössään työkirjan vapaaehtoistoiminnan järjestäjille. Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi Kohti tulevaa -hanke.
Työpohjat
Vapaaehtoistoiminnan muutoksen empatiakartta -työpohja (A3) (mustavalkoversio): Lisää työpohjan avulla ymmärrystä siitä, millaisia ajatuksia ja tunteita muutostilanne nostattaa ja ohjata pohtimaan sitä, miten erilaisten vapaaehtoisten muutosluottamusta voi lisätä. Työpohjat sisältävät viisi kuvitteellista vapaaehtoista, joiden näkökulmasta tarkkailette muutostilannetta. Työpohja on mukailtu empatiakartta-menetelmästä.
Toimi näin, mikäli haluat järjestää työpajan:
- Varaa työpajaa varten post-it -lappuja sekä kirjoitusvälineitä. Suosittelemme post it -lappuja työpohjan täyttämiseen. Jos täytät työpohjaa yksin tai kaksin, voi olla, ettette tarvitse post-it-lappuja.
- Merkitse työpohjien 2. -kohtaan (äänestys), kuinka monta ääntä osallistujilla on käytössä. Lukumäärän valinta on hyvä tehdä pohjautuen siihen, kuinka vahvaa priorisointia haluat osallistujien tekevän työpajan aikana merkittäväksi tunnistettujen asioiden ja kehityskulkujen välillä. 2-3 ääntä on yleensä sopiva määrä.
- Ohjeistus työpajaan:
- Vapaaehtoistoimijanne on osa järjestöä, joka on muutosten äärellä. Järjestö on saanut uuden strategian, jonka myötä toimintamalleja uudistetaan.
Järjestö on päättänyt luopua osasta vanhaa toimintaansa. Sen sijaan järjestö alkaa rakentaa uudenlaista vapaaehtoistoimintaa, jonka tarkoitus antaa nuoremmille tekijöille tilaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa vapaaehtoistoimintaan vahvemmin. Tutkailkaa työpohjan avulla, millaisia ajatuksia ja tunteita vapaaehtoisenne kokee muutoksessa? - Työpohjat sisältävät viisi erilaista vapaaehtoista. Voitte täyttää jokaisen yhdessä tai jakautua ryhmiin, joista jokainen käsittelee eri vapaaehtoista.
- Työpohjan nuolet osoittavat työskentelyn järjestyksen.
- Vapaaehtoistoimijanne on osa järjestöä, joka on muutosten äärellä. Järjestö on saanut uuden strategian, jonka myötä toimintamalleja uudistetaan.
Tulevaisuuskolmio-työpohja (A3) (mustavalkoversio): Luo visio siitä, millaista kukoistava, hyvinvointia tukeva vapaaehtoistoiminta yhteisössäsi voisi olla sekä tunnista, millaisista asioista se koostuu ja mitä niiden toteuttaminen vaatii. Työpohja on mukailtu Sohail Inayatullahin kehittämästä tulevaisuuskolmiosta.
Toimi näin, mikäli haluat järjestää työpajan:
- Varaa työpajaa varten post-it -lappuja sekä kirjoitusvälineitä. Jos täytät työpohjaa yksin tai kaksin, voi A4-kokoinen tiedosto riittää ilman post-it-lappuja.
- Merkitse työpohjien 2. -kohtaan (äänestys), kuinka monta ääntä osallistujilla on käytössä. Lukumäärän valinta on hyvä tehdä pohjautuen siihen, kuinka vahvaa priorisointia haluat osallistujien tekevän työpajan aikana merkittäväksi tunnistettujen asioiden ja kehityskulkujen välillä. 2-3 ääntä on yleensä sopiva määrä.
- Ohjeistus työpajaan:
- A. Vaihe: Tulevaisuuskolmio: Menneisyyden paino
Tunnistetaan muutosta ja kehittymistä rajoittavat asiat. Käykää myös yhteistä pohdintaa: Miten ratkaisemme menneisyyden painoksi tunnistettuja asioita?
B. Vaihe: Tulevaisuuskolmio: Nykyisyyden työntö
Tunnistetaan ilmiöitä ja kehityskulkuja elämästä ja yhteiskunnasta, jotka vaativat muuttumaan. Pohtikaa myös: Miten vastaamme näihin ilmiöihin toiminnassamme ja toimintamalleillamme?
C. Vaihe: Tulevaisuuskolmio: Tulevaisuuden imu
Tunnistetaan toiveita ja unelmia, joilla kehittää vapaaehtoistoiminnasta kukoistavaa ja hyvinvointia tukevaa. Pohtikaa myös: Mitä meidän on tehtävä saavuttaaksemme toiveiden ja unelmien toteutumisen?
- A. Vaihe: Tulevaisuuskolmio: Menneisyyden paino
Kulttuurikartoitus-työpohja (A3) (mustavalkoversio): Millaisia askelia järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan kenttä voi ottaa luodakseen parempaa tulevaisuutta nyt? Lataa työpohja tulevaisuusajattelun harjoittelemiseen ja parempien tulevaisuuksien edellytysten kartoitukseen.
Etene työpohjalla oikealta vasemmalle: määrittele ensin visio eli toivottava tulevaisuuskuva tai haluttu lopputulos, mikäli et käytä valmiiksi täytettyjä visiolauseita. Siirry sen jälkeen järjestyksessä pohtimaan vision mukaista toimintaa luovaa käyttäytymistä, rakenteita ja ajattelumalleja.
- Valmiit visiot -työpohja (A3) (mustavalkoversio): Lataa työpohja, jolle on lisätty valmiiksi Kohti tulevaa -hankkeen, SOSTEn ja Siviksen luomat tulevaisuusvisiot.
- Jos raha ei ratkaise tulevaisuuttamme -yhteenveto: Lataa yhteenveto 26.4.2023 toteutuneessa SOSTEtalk! -työpajassa tunnistetuista järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa eteenpäin vievistä ajattelumalleista, rakenteista ja käyttäytymisestä.
Tulevaisuusvaaka-työpohja (A3): Kartoita katsettasi tulevaisuuteen merkityksellisen haasteen tai muutosilmiön äärellä Kohti tulevaa -hankkeen tulevaisuusvaakaa hyödyntäen. Kallistutko mahdollisuuksien horisonttiin vai huolihorisonttiin?
Tulevaisuusvaa’an tavoitteena on tunnistaa haasteita sekä hahmottaa, kohdistuuko oma katse huoliin vai mahdollisuuksiin suhteessa tunnistettuun haasteeseen. Täytä työpohja numerojärjestyksessä. Vaa’an tavoitteena ei ole punnita tai arvottaa havaitsemiasi muutosilmiöitä. Muista, että yhdessä muutosilmiössä saattaa piillä sekä toiveikkuutta herättäviä että huolestuttavia piirteitä.